Viimajalka
​
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Kuohuvan Veden heimo
Ulkonäkö: Viimajalka on kaiken kaikkiaan hyvin tyypillinen tuuliklaanilainen. Hän on pienikokoinen, ruumiinrakenteeltaan on solakka ja virtaviivainen kissa, joka on syntynyt juoksemaan nopeasti eikä niinkään taistelemaan. Naaraalla on kapeat lavat ja pitkät jalat. Hänellä ei ole mainittavan suurta lihaksistoa jaloissaan, mikä nimenomaan tekee Viimajalasta virtaviivaisen. Kissan häntä on pitkä ja kapea, mikä tekee siitä hyvän tasapainottajan.
Viimajalan turkki on lyhyttä, ohutta ja pehmeää, ja se on perusväriltään hiekanruskea. Väri tosin häivyttyy tummempaan takajalkoihin mennessä, jonka ansiosta naaraalla on erinomainen suojaväri. Kissan vatsa, rinta ja leuka ovat lisäksi vaaleammat. Korvien takapuolet ovat tummemman ruskeita. Hänen otsa on harmaa tummemmilla raidoilla, ja sen väri tummenee iän myötä. Viimajalan nenänvarsi on tummanruskea, ja hänen kuonoaan reunustavat ruskeat, kyyneljäljiltä näyttävät raidat, jotka lähtevät silmien sisäkulmasta ja päättyvät alaleukaan. Ne ovat samaa sävyä korvanlehtien ja jalkojen raitojen kanssa. Tosiaan, naaraan jaloissa ja hännässä on ruskeita raitoja suojaväriä tehostamaan. Etujaloissa raidat yltävät hieman ranteen yläpuolelle, takajaloissa ne yltävät kintereeseen. Hännässä raidat loppuvat mustaan hännänpäähän.
Viimajalalla on pihkanoranssi katse, joka paistaa vakavan peruskatseen omaavista silmistä. Silmiensä värin naaras on perinyt isänsä puolelta. Naaraan nenä on tummanpinkki. Hänen polkuanturat ovat vaaleanpunaiset ja pehmeät heinämaalla kulkemisesta, eivätkä ne sovellu kivikkoiseen maastoon.
(Kuva)
Luonne: Oppilasaikana Viimajalka oli mukava ja hieman uteliaskin persoona. Hän osallistui mielellään asiaan kuin asiaan, ja hän toimi usein vielä tunnepohjaisesti. Oppilasaikana Viimajalka oli kiinnostunut oman kuin muidenkin klaanien asioista, ja halusi oppia mahdollisimman paljon asioita mestariltaan ja muilta sotureilta. Soturinimen ansaitsemiseen mennessä Viimajalka kasvoi järkeä käyttäväksi, sosiaaliseksi ja asialliseksi kissaksi, joka kaihtoi väkivaltaa ja pyrki aina ajattelemaan ennen tekemistä.
Viimajalka oli avoin ja ystävällinen jokapaikanhöylä, joka otti mielellään vastuuta itselleen esimerkiksi partion muodossa. Hän oli ja olisi edelleen hyvin lojaali klaanilleen, joskin hänen uskonsa Tähtiklaaniin notkahti elämänmuutoksen myötä. Naaraan tavoite elämässä olikin nousta oikeita tekoja tekemällä arvostetuksi klaanin jäseneksi, johon pystyisi luottamaan vaikeinakin aikoina.
Mutta sitten tapahtui elämänmuutos. Vuonapennun, Virtapennun ja Vuoripennun syntymän jälkeen Viimajalka koki vakavan synnytyksenjälkeisen masennuksen, jota voimistivat tieto tulevasta rangaistuksesta, Väijykärjen kaipuu ja Vuoripennun menehtyminen kuolonkuumeeseen. Hän alkoi kokea olonsa syrjityksi ja halveksituksi klaanin sisällä, ja vaikka tämä ei ollutkaan totta kaikkien klaanilaisten puolesta, Aamusammaleen katkeroituminen ja Viimajalan uusi taipumus ylianalysointiin ruokkivat tätä mielikuvaa. Naaras muuttui pikkuhiljaa järkevästä ja sosiaalisesta kissasta ahdistuneeksi ja hiljaiseksi kissaksi.
Klaanista lähdettyään ahdistus, masennus ja harhaluuloisuus ovat pitäneet Viimajalkaa otteessaan. Elämäniloisesta, uteliaasta ja avoimesta kissasta on tullut pysyvästi varovainen ja herkkä. Huono henkinen tasapaino heijastuu hiljaisuudesta ja matalasta ryhdistä, ja hymy on jäänyt harvaan, vaikka hän onkin paljon paremmassa henkisessä kunnossa, kuin mitä hän oli juuri klaanista lähdettyään. Viimajalka uppoutuu usein mietteisiinsä muistellen pentujaan, klaaniaan tai muuten vain entistä elämäntyyliään, ja hänen keskittymiskykynsä on huonontunut. Viimajalka ei kuitenkaan tahdo jäädä rypemään huonoon oloonsa, vaan pyrkii kääntämään huomionsa johonkin muuhun virikkeeseen. Hänen tarmonsa ei siis ole kokonaan hiipunut – hän yrittää edelleen parhaansa, ja pyrkii pitämään yllä toiveikasta mieltä. Naaras on turvautunut uskoon, ettei mikään ole pysyvää, ja siksi jaksaa edelleen mennä eteenpäin vaikeiden aikojenkin keskellä – Tähtiklaani ei turvannut häntä tai hänen poikaansa, joten siihen ei ole enää uskominen. Viimajalalle on myös muodostunut luottamuksellisia ongelmia emon hylkäämisen, isän ja Vuoripennun kuoleman ja klaanista lähdön jälkeen, ja vaikka hän haluaakin uskoa toisista parasta, hän ei uskalla sitoutua kehenkään muuhun henkisesti paitsi Väijykärkeen. Tämä on vastakohta naaraan ystävänkaipuulle, sillä sitoutumisvaikeuksista huolimatta hänelle on ollut ja tulee aina olemaan jonkinlainen tukijoukko tärkeä. Vaikka Viimajalka onkin kadottanut entisen itsensä, on hän saanut paljon elämänkipinää Väijykärjen tuesta ja heimon avoimesta ilmapiiristä, ja on pikkuhiljaa löytämässä itseään uudelleen. Hymy on palannut hänen suupieliinsä, ja hän jaksaa tarttua malttia vaativiin tehtäviin paremmin. Hänen oppimishalunsa on myös nostanut päätään, sillä heimon tavat poikkeavat merkittävästi klaanien tavoista, ja siellä asuminen on virkistänyt ja ikään kuin puhdistanut Viimajalan mieltä.
Menneisyys:
Sukulaisia:
Tyttäret: Vuonatuli ja Virtaviiksi
Poika: Vuoripentu (kuollut)
Veli: Juuriturkki
Emo: Aamusammal
Isä: Sammalsielu (kuollut)
Tädit: Kuupuro (emon puolelta), Tummapentu (kuollut, emon puolelta)
Emonisä: Jokitähti (kuollut)
Emonemo: Kaurisjalka
Emonemonemo: Hirviturkki (kuollut)
Emonemonisä: Kelokynsi (kuollut)
Isosetäpuoli: Hirvitaival (emon puolelta)
Isoserkkupuoli: Varpusviima (emon puolelta, Fílin hahmo)
Isoisosetä: Peuraloikka (kuollut, emon puolelta)
Viimajalka syntyi Tuuliklaaniin viherlehden aikaan ainoan pentuetoverinsa Juuriturkin kanssa. Kaksikko oli Aamusammaleen ja Sammalsielun ensimmäinen pentue, joten on varmasti ymmärrettävää, että etenkin Aamusammal oli hyvin suojelevainen pentujaan kohtaan. Vaikka tiukat rajat ärsyttivät Juuriturkkia, Viimajalka ei pistänyt niitä pahakseen, ja vähän kasvettuaan hän mielessään kiittää emoaan hyvästä pentuajan kasvatuksesta. Isäänsä Viimajalka ei oikein saanut syvällistä yhteyttä kollin mietteliäisyyden vuoksi, mutta isä on aina isä, ja Viimajalka rakastaa Sammalsielua vanhempanaan siitä huolimatta.
Koska Viimajalka ja Juuriturkki olivat omana pentuaikanaan klaanin ainoat pennut, he saivat paljon huomiota. Siksi Viimajalasta kehittyi sosiaalisesti lahjakas kissa. Useilla kissoilla oli myös toiveita ja odotuksia kaksikkoa kohtaan, ja vaikka monet niistä on sanottu leikkimielisesti, haluaa Viimajalka täyttää niistä mahdollisimman monet soturi-ikään mennessä.
Pian soturinimityksensä jälkeen Viimajalka kuitenkin ihastui Väijykärkeen, myrskyklaanilaiseen soturiin, johon hän oli tutustunut oppilasikäisenä. Kiinnostus oli molemminpuolista, mikä puolestaan kaihersi Viimajalan ja Pähkinäkuonon välejä, sillä Pähkinäkuono oli salaa itsekin ihastunut Väijykärkeen. Kiinnostus olisi todennäköisesti jäänyt kiinnostukseksi, ellei järvireviirit tuhonnut metsäpalo olisi tapahtunut. Tulipalon jälkeen, kun Viimajalka ja Väijykärki oli lähetetty muutaman muun klaanilaisen mukana reviireille tarkistamaan niiden tilanne, kaksikko myönsi tunteensa toisiaan kohtaan Kuulammella, ja heidän kohtalonsa oli sinetöity. Kun klaanit saapuivat vaelluksen päätteeksi uusille reviireille, uskoi Viimajalka odottavansa Väijykärjen pentuja. Kun tämä osoittautui kummankin kauhuksi ja iloksi todeksi, uskaltautui Viimajalka myöntää rikkeensä itsenäisesti Sadetähdelle. Asian salailu ei olisi hyödyttänyt, sillä pennuilla olisi voinut olla ja tulikin olemaan isänsä tiikerinraitakuvio – kuvio, jota kenelläkään kollilla ei ollut Tuuliklaanissa. Viimajalkaa rangaistiin teostaan asiaan kuuluvasti. Hän menetti oikeutensa saada oppilasta tai päästä klaanikokoontumisiin. Hän ei myöskään saanut kasvattaa pentujaan itse, vaan joutui luovuttamaan heidät heti, kun heidät oli vieroitettu. Viimajalka sai puhuttua silloisen ystävänsä Pähkinäkuonon pentujen kasvattiemoksi, sillä hän kasvatti silloin poikaansa Nurmituulta. Vaikka pentujen isäsuhde kirpaisikin Pähkinäkuonoa, Viimajalan helpotukseksi hän suostui kasvattamaan pennut kuin ominaan.
Vuonapentu, Vuoripentu ja Virtapentu syntyivät juuri, kun kuolonkuume iski klaaneihin. Viimajalka koki synnytyksenjälkeisen masennuksen, jota pahensi vakavasti Vuoripennun odottamaton menehtyminen kyseiseen sairauteen. Naaras oli myös tullut vahvasti emonsa Aamusammaleen syrjimäksi, ja lopulta Aamusammal oli kääntynyt täysin tytärtään vastaan, levittäen Viimajalasta voimakkaita mielipiteitä klaanin keskuudessa. Nämä aiheuttivat Viimajalalle voimakkaan ahdistuksen ja yksinäisen olon, ja hänellä oli vaikeuksia kasvattaa tyttäriään. Sammalsielun menehtyminen kuolonkuumeeseen vei Viimajalan sietokykynsä äärirajoille, sillä hän koki, että isä oli ainoa kissa, joka oli edelleen oikeasti uskonut häneen. Pentujensa Pähkinäkuonolle luovuttamisen jälkeen Viimajalka yritti päästä yli hankalista tunteistaan ja kantaa kortensa kekoon klaaninsa puolesta, kuten oli tehnyt järvireviireillä. Vuonapennun katkeroituminen häntä kohtaan oli kuitenkin liikaa, eikä Viimajalka yksinkertaisesti nähnyt klaaneja enää kodikseen, turvakseen. Niinpä eräänä iltana hän jutteli Jokitähdelle lähtönsä syyt ja ehdot läpi, ja poistui Tuuliklaanin reviiriltä samana yönä.
Masentuneena, elämänilonsa menettäneenä Viimajalka matkasi Korkokiville, sillä oli kertonut Pähkinäkuonolle tekevänsä niin toiveikkaana, että Väijykärki löytäisi tiensä hänen luokseen. Korkokivillä Viimajalka käytti aikansa parantelemiseen ja menetyksistä yli pääsemiseen. Menestys ei ollut suuri, sillä klaanitovereiden syrjivä käytös, Vuonapennun katkeroituminen, isän ja Vuoripennun menehtyminen ja Aamusammaleen selkänsä kääntö olivat jättäneet syvät jäljet naaraan mieleen. Korkokivillä Viimajalalle kuitenkin odottamattomasti siunaantui tilaisuus tavata poikansa Vuoripentu viimeisen kerran. Vuoripentu tuli Tähtiklaanista tervehtimään emoaan lintuystävänsä kanssa, ja kertoi asioita, joita Viimajalka ei vielä voinut tietää tapahtuvan. Tapaaminen jätti syvän, tällä kertaa positiivisen jäljen Viimajalkaan, ja valoi häneen uskoa paremmasta. Poikaansa hän jäi kuitenkin kovasti kaipaamaan, ja koittaa tähyillä samaa lintua aina silloin tällöin muistutuksena pennustaan.
Viimajalan onneksi Väijykärki saapui kuin saapuikin Korkokiville, joskin fyysisesti kynsittynä ja henkisesti potkittuna. Toistensa läsnäolosta voimistuneina kaksikko lähti vaeltamaan paremman elämän perässä Korkokiviltä pohjoiseen. Matkalla kaksikko rakensi välilleen vahvan siteen, sillä entinen rakkaus ei ollut unohtunut kummaltakaan, ja uusi yhteinen aika vain voimisti sitä. Matkalla kaksikko sai erakolta vihiä klaanien tapaisesta heimosta, joka asui pohjoisemmassa vuorijonossa, ja yhdessä Viimajalka ja Väijykärki päättivät lähteä sinne. Kaksikko saapui alueelle parempivointisina ja elämänhaluisempina kuin pitkään aikaan, ja heimon edustava partio löysi kaksikon. Heidät otettiin Kuohuvan Veden heimoon koeajalle, mikä on valanut uskoa sekä Viimajalkaan että Väijykärkeen heidän arvostaan ja kyvyistään.
Muuta: Viimajalan kuonon ’kyyneljäljet’ toimivat peileinä auringonvalolle. Tästä on hyötyä etenkin metsästyksessä, jolloin esteetön auringonvalo ei häikäise naaraan silmiin sietämättömän pahasti. Tämän ominaisuuden ja nopeutensa ansiosta Viimajalka on erinomainen jänisten ja muiden jahdattavien saaliseläinten metsästäjä, ja hän on kykeneväinen juoksemaan jäniksen kiinni lyhyellä matkalla. Naaras ei kuitenkaan ole kovin kestävä, joten pitkiä matkoja hän ei jaksa juosta huippunopeuttaan. Viimajalka on parempi metsästämään kuin taistelemaan.
Ropettaja: Rölli
Kp: 1755
