top of page

​

 

Haukkapolte: Suuri tummanruskea raidallinen kolli, kirkkaankeltaisilla silmillä. Valkoinen kuono, rinta, vatsa ja tassut. Rauhallinen, järkevä persoona, joka ei pienestä hätkähdä. Edesmenneiden Talvioturkin ja Setriviiksen poika; Aurinkokajon pentuetoveri. Edesmenneen Pisarasydämen kumppani sekä Kauriinloikan ja edesmenneiden Kyyneltassun, Tiikeripennun ja Kuurapennun isä. Menehtyi käärmeen puremaan suojellessaan poikaansa Kauriinloikkaa.

​

Kirkaspuro: Valkea naaras ruskeilla läiskillä sekä hyvin vaaleanvihreillä silmillä. Hyvin teräväkielinen ja pisteliäs luonteeltaan, mutta omaa myös lempeämmin puolen. Edesmenneen Havuhännän kumppani, Unikkoaamun jaa Lumitaivaan emo.

Havuhäntä: Harmaaturkkinen kolli metsänvihreillä silmillä. Vasemmalla puolella kyljessä pitkä arpi. Luonteeltaan rohkea ja aina klaanilleen uskollinen. Edesmenneen Kirkaspuron kumppani, Unikkoaamun ja Lumitaivaan isä. 

 

Tummakajo: Yönmusta naaras valkoisella vasemmalla etutassulla ja kullankeltaisilla silmillä. Ystävällinen ja avulias, mutta ei pelkää ilmaista mielipiteitään. Edesmenneen Kuunlumon tytär ja edesmenneen Kanjonikorren sisarentytär. Sysipennun ja Kalliopennun emo. Menehtyi Kuolonkuumeeseen.


Vatukkasielu: Pitkähkön turkin omaava, siro ja kohtalaisen pienikokoinen naaras. Turkin pohjaväri on tummanharmaan ja ruskean sekoitus. Tassut, rinta ja vatsa ovat valkoiset. Silmät ovat eriväriset: toinen on vaaleansininen ja toinen vaaleankeltainen. Ujo mutta kiltti naaras. Niittylumon ja Vesikallion tytär. Menehtyi sairauteen, sai soturinimensä kuolinvuoteellaan.

​

Rusakkotassu: Keskipitkän turkin omaava, pohjaväriltään luonnonvalkoinen kolli. Häntä on oranssi ja siinä on paksuja mustia raitoja. Oranssia ja mustaa löytyy myös hieman päälaelta ja kasvoista. Hiljainen ja kärsivällinen kolli. Ikuisuusaskeleen ja Kaarnahännän poika. Menehtyi sairauteen.

​

Tervapentu: Siniharmaa tabbykuvioinen kolli kellertävillä silmillä. Rohkea ja energinen kissa. Sinisydämen ja Pyökkiturkin poika, Leimupennun ja Pihkapennun veli. Menehtyi sairauteen samana päivänä emonsa kanssa.

​

Sinisydän: Vahvasti sininen pitkä/korkea naaras, jolla on kirkkaan vihreät silmät. Fiksu ja määrätietoinen naaras. Kipinämyrskyn ja Varjokynnen tytär, Liekkiraidan sisko. Pyökkiturkin kumppani; Pihkapennun, Leimupennun ja Tervapennun emo. Menehtyi kuolonkuumeeseen.

​

Ikuisuusaskel: Siro naaras kokonaan luonnonvalkoisella turkilla. Omaa eriväriset silmät, vasen edustaen syvänsinistä, sekä oikea puolestaan metsänvihreää. Lujatahtoinen, kiivas mutta myös lempeä soturi. Edesmenneiden Helläkajon ja Sinisielun/Kirkastähden tytär ensimmäisestä pentueesta, edesmenneen Kaarnahännän kumppani sekä Rusakkotassun emo. Menehtyi kuolonkuumeeseen.

​

Täpläsiipi: Valkoinen kaunis laiha naaras, jolla näkyy selkäranka selästä selvästi. Hänellä on myös pienet tassut. Tuolla on harmaita suuria täpliä kaikkialla ja selkä melkein kokonaan harmaa. Mustahännän kumppani. Kirpunloikan ja Kipinämyrskyn emo. Menehtyi tautiepidemian aikana klaaninvanhimpana.

​

Harmiopentu: Samean meripihkansävyisillä silmillä varustettu kolli, jonka harmaanruskeassa turkissa on paikoin tummempia raitoja. Valkoiset tassut, rinta, vatsa ja kuononympärys. Utelias pentu, joka ihailee isäänsä suuresti. Tuhkatuulen ja Yksimyrskyn poika. Menehtyi tautiepidemiassa.

​

Yksimyrsky: Kilpikonnakuvioinen, äkkipikainen soturi keltavihreillä silmillä. Veljeään Saniaisvarjoa hieman tummempi väritykseltään. Vakava, helposti ärtyvä soturi, joka ei kiinny helposti. Edesmenneiden Kirkasväreen ja Tihkusiiven poika. Harmiopennun isä. Menehtyi klaanien keskuuteen puhjenneeseen tautiin.

​

Suomusiipi: Hopeanharmaa-valkoinen tabbynaaras kirjavilla, sinivihertävänharmailla silmillä. Menetettyään kumppaninsa on muuttunut araksi ja herkäksi, mutta on silti oikeamielinen ja lämminsydäminen soturi. Vesikallion ja Tulihelmen emo. Menehtyi uusien reviirien tautiepidemiaan.

​

Huomentassu: Vaaleankellertävän, pitkän turkin omaava naaras. Turkissa on tummempia oranssihtavia raitoja, ja vaaleampaa karvaa rinnassa ja etutassuissa. Meripihkaiset silmät. Ystävällinen naaras, jonka luottamus on vaikeasti ansaittavissa. Orapihkan ja Vehnäturkin tytär.  Menehtyi tautiepidemiassa.

​

Haukkakynsi: Suurikokoinen ja voimakas kolli harmahtavan ruskealla lyhyellä ja tiheällä karvapeitteellä, jossa esiintyy hieman valkoista. Kiivasluontoinen ja ylimielinen kissa, jolla on kellanvihreät leiskuvat silmät. Kajotähden ja Vinhatähden veli. Menehtyi tautiepidemiassa pian veljensä Vinhatähden jälkeen.

​

Kyyneltassu: Siniharmaa naaras sinivihreillä silmillä. On täydellinen kopio emostaan Pisarasydämestä. Rohkea ja seikkailunhaluinen kissa, mutta silti todella herkkä. Kaurispennun sisko, Pisarasydämen ja Haukkapoltteen tytär. Menehtyi tautiepidemiaan uusilla reviireillä.

​

Vinhatähti: Vinhatähti on pohjaväriltään luonnonvalkoinen kissa, mutta hänen turkissaan on oransseja läiskiä, jotka seurailevat selkärankaa eivätkä sijaitse missään kohdalla kovin alhaalla. Myös kasvoissa on rosoreunaisia läiskiä. Takajalkojen päältä alkaa levenevä, tumma raita joka jatkuu yhtenäisenä vaaleten häntään saakka. Hänen ruumiinrakenteensa on solakka ja jäntevä. Kohtalaisen pienikokoinen kolli meripihkaisilla silmillä. Soturinimi Vinhasielu. Haukkakynnen ja Kajotähden veli. Menetti viimeiset henkensä tautiepidemiassa.

​

Tuhkatuuli: Pieni, pörröinen naaras tuhkanharmaalla turkilla ja eloisilla, sinisillä silmillä. Lempeä ja pirteä persoona. Yksimyrskyn kumppani, Harmiopennun emo. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.

​

Saniaisvarjo: Kilpikonnakuvioinen, keltaisilla silmillä varustettu soturi. Hieman veljeään Yksimyrskyä vaaleampi väritykseltään. Kirkasväreen ja Tihkusiiven poika, Yksimyrskyn veli. Tuulituikkeen kumppani, Nopsatassun ja Vinhatassun isä. Menehtyi metsäpalossa.


Routamieli: Voimakaslapainen, luonnonvalkea kolli haaleanmustalla tabbykuvioinnilla. Rehti ja märäätietoinen soturi. Vatukkatuhkan ja Suistohaukan poika. Vanamokukan kumppani, Pujopilkun isä. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.


Okasilmä: Rauhallinen hiekanruskea kolli, jolla on taivaansiniset silmät. Oikeudenmukainen, rauhallinen soturi, joka on lähtökohtaisesti ystävällinen jokaiselle. Purotaipaleen ja Vaahteratähden poika; Punasydämen ja Loiskemielen pentuetoveri. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.

​

Mansikankukka: Mustavalkea naaras. Hyvin vaalean meripihkaiset silmät, joiden väri taittuu enemmän oranssiin kuin keltaiseen. Lempeä, ymmärtäväinen naaras. Vaskitsakynnen kumppani. Toimi elämänsä aikana sijaisemona monille emonsa menettäneille pennuille. 


Vehnäturkki: Äkkipikainen viljanruskea kolli keltavihreillä silmillä. Pikkupuron ja Mustaukkosen poika, Niittylumon veli. Orapihkan kumppani, Huomentassun isä. Menehtyi metsäpalossa tuuperruttuaan voimansa menettäneenä keskelle liekehtivää metsää.

 

Talvioturkki: Kermanvaalea, liki valkoinen naaras, jolla on kasvoissaan ja hännässään hiekanruskeaa tabbykuviota. Sopusuhtainen lukuun ottamatta isältään perittyjä pitkiä jalkoja. Orvokinsiniset silmät ja lyhyt turkki. Temperamenttinen mutta sosiaalinen kissa, joka on klaanilleen sataprosenttisen uskollinen. Suistohaukan ja Lumikkotaipaleen vanhin tytär, Lehtiturkin ja Varpuspennun sisar. Setriviiksen kumppani; Leijonakynnen, Niemiviiksen, Liljavälkkeen, Aurinkokajon, Haukkapoltteen, Pyökkiturkin ja Hietatuulen emo. Naaras menetti elämänsä aikana paljon, ja kuoli lopulta suruun Setriviiksen menehdyttyä metsäpalossa. Kuva 

 

Rikkakasvo: Leveälapainen ja lihaksikas, voimakas savunharmaa kolli miltei mustilla raidoilla varustettuna. Ainoa valkoinen alue löytyy kollin hännän kärjestä. Mustat korvankärjet, ja yksi oikean etutassun varpaista on väriltään hopeanharmaa. Pieniä arpia kuonossa ja yksi hieman pidempi arpi kulkeutuu vasemman silmän yläpuolelta, päättyen oikeaan korvanjuureen. Omistaa tummat, mustikkaan vivahtavat siniset silmät. Tyyni ja hiljaisuuteen taipuva luonne, mutta välittää läheisistään enemmän kuin mistään. Järkevä ja klaanilleen uskollinen, haluaa ja pyrkii pysymään poissa vaikeuksista. Huonoimpina puolina välillä liiallinenkin hiljaisuus, jota kollia tuntemattomat voisivat kutsua ujoudeksi tai pahimmillaan juroudeksi, sekä arvaamattomuus Rikkakasvon ollessa vihainen. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.

 

Hohtosilmä: Oranssinpunertava kolli, jonka jalat ja korvat ovat hivenen muuta turkkia tummemmat. Rinta, vatsa, kuono ja hännänpää ovat valkoiset. Kiiluvat meripihkan keltaiset silmät. Urhea, vaatimaton ja uskollinen klaanilleen oppilaana ja nuorena soturina, mutta hänen oikeudentajunsa alkoi järkkyä kateuden seurauksena; Hohtosilmä rakastui Suomusiiven tyttäreen Tulihelmeen, mutta naaras valitsi Kanjonikorren hänen sijaansa. Hirvenhuudon ja Hunajatäplän ainoa poika. Menehtyi metsäpalossa jäätyään kiinni ketunrautaan.

 

Setriviiksi: Oranssinpunertava, hyvin paljon isältään Poltesielulta näyttävä kolli lämpimänkeltaisilla silmillä. Uskollinen ja määrätietoinen soturi, joka on kuitenkin lempeä erityisesti läheisilleen ja nuoremmilleen. Vatukkatuhkan ja Poltesielun poika, Taimiselän veli. Talvioturkin kumppani; Niemiviiksen, Leijonakynnen, Liljavälkkeen, Aurinkokajon, Haukkapoltteen, Pyökkiturkin ja Hietatuulen isä. Menehtyi metsäpalossa yritettyään kiivetä leirin seinämän kautta turvaan ja tiputtuaan alla vellovaan liekkimereen.

 

Minkkihäntä: Valkokirjokilpikonna naaras kylmänvihreillä silmillä. Suorasanainen ja määrätietoinen kissa. Vatukkatuhkan ja Suistohaukan nuorin tytär, Särkkäviiksen pentuetoveri. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.

 

Neulassielu: Tummanruskea, karkeaturkkinen kolli, jolla on metsänvihreät silmät. Piikittelevä ja asioista negatiiviset puolet etsivä soturi. Kuoli metsäpalossa jäätyään palavan oksan alle.

 

Rastasturkki: Harmahtavanruskea naaras keltavihreillä silmillä. Nuorempana epävarma ja varovainen kissa, mutta keräsi soturiaikanaan paljon itseluottamusta. Menehtyi metsäpalossa hengitettyään liikaa savua.

Tippaturkki: Uhkarohkea, siniharmaa kolli, jolla on vaaleansiniset silmät. Kanervatuulen kumppani, Kirkaslammen ja Pisarasydämen isä. Poltti itsensä pahasti liekkimeren keskellä, mutta pääsi ulos metsästä. Kolli kuitenkin hukkui heti pelastauduttuaan järveen kaikki voimansa menettäneenä.


Kanervatuuli: Vaaleanruskea naaras sinisillä silmillä. Tippaturkin kumppani, Kirkaslammen ja Pisarasydämen emo. Kuoli hengitettyään liikaa savua pelastaessaan Pisarasydämen pentutarhasta metsäpalon aikana.

Kirkaslampi: Valkoinen naaras, jolla on vihertävät silmät. Hivenen sisartaan Pisarasydäntä kookkaampi ja rauhallisempi. Tippaturkin ja Kanervatuulen tytär, Pisarasydämen sisko. Menehtyi metsäpalon aikana jättäytyen maahan, sillä ei jaksanut enää.


Pisarasydän: Siro ja pienikokoinen siniharmaa naaras sinivihreillä silmillä ja valkealla vatsalla. Hänellä on syntymämerkkinä lovi korvassa. Iloinen, utelias ja villi luonteeltaan. Tippaturkin ja Kanervatuulen tytär, Kirkaslammen sisar, Haukkapoltteen kumppani ja Kyynelpennun, Kuurapennun, Tiikeripennun ja Kaurisloikan emo. Kuoli hengitettyään liikaa savua metsäpalon aikana, sillä jäi pentutarhaan jumiin savun keskelle.


Kuurapentu: Ujo ja lempeä harmaa naaras, jolla on hopeanvärisiä laikkuja turkissaan. Omistaa siniset silmät. Pisarasydämen ja Haukkapoltteen tytär, Kyynelpennun, Tiikeripennun ja Kaurisloikan sisar. Kuoli hengitettyään liikaa savua metsäpalon aikana.


Tiikeripentu: Ruskea kolli, jolla on tummanruskeita raitoja. Muistuttaa hyvin paljon isäänsä niin turkin väritykseltään kuin kiltiltä ja lempeältä luonteeltaan. Pisarasydämen ja Haukkapoltteen poika, Kyynelpennun, Kuurapennun ja Kaurisloikan veli. Kuoli hengitettyään liikaa savua metsäpalon aikana.


Valomyrsky: Vaalean, lähes valkea turkin omistava naaras, jolla on musta kuono ja hopeanharmaa etutassu ja hännänpää. Meripihkanväriset silmät. Avoin ja iloinen naaras, joka uskoo vankasti Tähtiklaaniin. Löytyi pentuna Myrskyklaanin reviirin rajoilta ja on luultavasti kahden erakon vahinkopentu. Paloi elävältä Katajaturkin kanssa jäätyään liekkien saartamaksi.


Katajaturkki: Pihkanruskeaturkkinen naaras tummanruskeilla raidoilla ja vaaleanruskealla vatsalla. Pihkanväriset silmät. Luonteeltaan Katajaturkki on itsevarma, sosiaalinen ja suvaitsevainen ja hän hyväksyy klaaniin ulkopuolisetkin. Klaanisyntyinen, vanhempiensa ainut pentu. Paloi elävältä Valomyrskyn kanssa jäätyään liekkien saartamaksi.

​

Tulivarjo: Täysin yönmusta, keskikokoinen kolli. Meripihkan väriset, oranssiin taittuvat silmät. Kollin kuonossa on kaksi ohutta, vaakasuoraan kulkevaa arpea, jotka ulottuvat kuonon päältä vasemmalle puolelle ja päättyvät hieman ennen ylähuulta. Tyyni ja hyväntahtoinen soturi, joka pyrkii ajattelemaan itsenäisesti ja positiivisesti vaikeissakin tilanteissa. Kettuväijyn ja Kivipolun poika, Syöksyaallon ja Tihkusiiven veli. Helmitäplän kumppani, Suomusiiven isä.

 

Ilvesroihu: Tummanruskea kolli sysimustilla raidoilla. Isältään perityt, kylmänvihreät silmät. Voimakas ja solakkarakenteinen. Iloinen ja positiivisen asenteen omaava kolli, jolle ystävät ovat hyvin tärkeitä. Vatukkatuhkan ja Suistohaukan poika, Routamielen ja Tavisateen pentuetoveri. Sammaltäplän kumppani.

 

Sammaltäplä: Valkomusta naaras harmahtavansinisillä silmillä. Lämminhenkinen ja pirteä kissa, joka pitää ystävänsä lähellään ja on lojaali klaanilleen. Ilvesroihun kumppani.

 

Kärppälumo: Punertavanruskea naaras tummemmalla ”maskilla” ja tassuilla. Hyvin sievä ja solakkarakenteinen naaras, jolla on kauniit, lehdenvihreät silmät. Nuorempana näsäviisas ja suorasanainen kissa, joka kuitenkin muuttui hiljaisemmaksi ja lempeämmäksi poikansa petturuuden myötä. Niemiviiksen kumppani; Korppihännän ja Susiturkin emo. Joutui Korppihännän murhaamaksi metsäpalon aikaan.

 

Punasydän: Punertava naaras, jolla on valkoiset tassut ja hännänpää. Vihertävät silmät. Nuorempana iloinen ja pirteä, auttavainen naaras. Hänen luonteensa muuttui etäiseksi ja itsetuhoiseksi Koskitassun kuoleman jälkeen. Vaahteratähden ja Purotaipaleen tytär, Okasilmän ja Loiskemielen sisar. Virheaskeleen entinen kumppani, Vaahterasumun ja Koskitassun emo. Sai myöhemmin myös tahtoaan vastaan pennun, Poutapennun, Korppihännän kanssa. Koskitassu loukkaantui vakavasti erakko Lukan toimesta, eivätkä parantajatkaan voineet auttaa häntä. Koskitassu kitui monta päivää, ja lopulta Punasydän ei enää kestänyt katsella poikansa kärsimystä, vaan tappoi tämän kuolonmarjoilla. Teko jätti lähtemättömän katumuksen Punasydämen mieleen, ja vaikka monikaan klaanista ei tuominnut hänen tekoaan, ei naaras koskaan antanut itselleen anteeksi ja ajautui lopulta itsetuhoisuuteen. Punasydän tappoi itsensä hyppäämällä liekkeihin metsäpalon aikana.

 

Säröpolte: Valkoinen naaras harmailla, suurilla laikuilla, jotka käytännössä katsoen peittävät hänen koko selkänsä. Harmailla alueilla on tummempia juovia. Meripihkaisen oranssit silmät. Arpinen, voimakasrakenteinen naaras, jonka katseesta ei yleensä näe tunteita. Tavisateen ja Vaaraliekin tytär, Jäätikkötassun sisar. Korppihännän entinen kumppani, Virheaskeleen ja Sirkkatassun emo. Ainoa kissa, jota Säröpolte eläessään pelkäsi, oli hänen entinen kumppaninsa; Korppihäntä oli pahoinpidellyt Säröpoltteen monesti heidän suhteensa aikana, ja teot jättivät lähtemättömät jäljet naaraan mieleen. Metsäpalon aikaan Säröpolte oli varapäällikkö, ja hän oli viimeisten pakenevien joukossa. Hän joutui erilleen muista ohjeistettuaan pakenijat lähtemään kaksijalkalan suuntaan, ja törmäsi Korppihäntään pakomatkallaan. Kolli oli aikeissa surmata Särkkäviiksen, Myrskyklaanin soturin, mutta Säröpolte ehti väliin. Naaras varmisti, että Särkkäviiksi pääsi pakenemaan, ja aloitti sitten viimeisen taistelun vihaamansa – ja pelkäämänsä – kollin kanssa. Säröpolte voitti ja sai surmattua Korppihännän, mutta oli liian heikko pakenemaan liekeiltä. Hän raahautui järven rantaan ja kuoli lopulta savumyrkytykseen.

​

Mustaukkonen: Valkoinen, suurikokoinen ja voimakas kolli. Suuri kullankeltainen läiskä peittää hänen koko selkänsä, niskansa ja osan kasvoista. Kullankeltaisella alueella on mustaa tiikerinraidoitusta. Voimakkaanvihreät silmät. Määrätietoinen mutta ymmärtäväinen kolli, joka kannustaa klaanitovereitaan parhaansa mukaan ja varmistaa, ettei kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi. Liekkitähden ja Sädetuulen poika. Pikkupuron kumppani, Niittylumon ja Vehnäturkin isä. Metsäpalon aikaan kolli oli vielä soturi, mutta Pikkupuro oli klaaninvanhin jalkansa vuoksi. Mustaukkonen ei suostunut jättämään kumppaniaan, vaan yritti auttaa tätä pakenemaan. He eivät kuitenkaan päässeet kulkemaan tarpeeksi nopeasti, vaan savu vei lopulta heidän voimansa. He piiloutuivat suuren siirtolohkareen alle jäävään koloon, mutta menehtyivät pian savumyrkytykseen ja kuumuuteen.

 

Pikkupuro: Valkoinen, hopeajuovainen naaras, jonka toinen takajalka on rampa. Se rampautui taistelussa kettua vastaan, kun Pikkupuro oli oppilas. Vihreät, eloisat silmät. Lempeä ja pirteä naaras. Herukkasydämen ja Aaltokynnen tytär, Suistohaukan ja Minkkipennun sisar. Mustaukkosen kumppani, Niittylumon ja Vehnäturkin emo. Menehtyi samaan aikaan kumppaninsa kanssa hengitettyään liikaa savua metsäpalossa.​

 

Mustikkaraita: Keskikokoinen, naarasmaisen siro parantajakolli. Turkki on puhtaanvalkoista tummanharmaalla tiikeriraidoituksella. Hännänpää ja korvien kärjet ovat hiilenmustat. Silmät ovat vaalean siniset, orvokin siniviolettiin vivahtavat. Luotettava, tyyni kolli, joka on taitava ja tunnollinen parantaja. Puoliverinen; Fenkolikynnen ja Alppiruusun poika, Variksen veli. Eli siinä uskossa, että hänen veljensä olisi kuollut; Varis ikävöi karkotettuja vanhempiaan niin paljon, että lähti lopulta klaanista. Klaani jäi kuitenkin siihen uskoon, että kettu olisi surmannut hänet, eikä edes Mustikkaraita saanut tietää totuutta. Liljavälkkeen kumppani; Niemiturkin, Tyräkkipennun, Savipennun ja Virtapennun isä. Joutui kaksijalan surmaamaksi, eikä ehtinyt nähdä pentujaan.

 

Kirkasväre: Lyhytturkkinen, kilpikonnakuvioinen naaras. Kirkkaan meripihkaiset silmät. Rohkea, energinen ja kohtelias naaras. Hieman etäinen, ei välttämättä lämpene vieraille kahden ensimmäisen keskustelun aikana. Vatukkatuhkan ja Suistohaukan tytär, Kiviroudan ja Jäkäläkukan pentuetoveri. Tihkusiiven kumppani, Yksimyrskyn ja Saniaisvarjon emo.  Menehtyi hengitettyään liikaa savua metsäpalon aikana.Kuva

 

Liljavälke: Valkoinen, hopeanharmaalla tabbykuviolla koristeltu naaras. Sinivihreät silmät ja lempeä katse. Lyhyt turkki myötäilee solakkaa kehoa kauniisti. Ystävällinen ja rauhallinen soturi. Talvioturkin ja Setriviiksen tytär toisesta pentueesta. Mustikkaraidan kumppani; Niemiturkin, Tyräkkipennun, Savipennun ja Virtapennun emo. Menehtyi metsäpalon aikana hengitettyään liikaa savua.

 

Leijonakynsi: Kellanoranssi, tuuheaturkkinen kolli. Vihreät, lempeät silmät. Voimakas ja uskollinen soturi. Talvioturkin ja Setriviiksen vanhin poika, Niemiviiksen pentuetoveri. Menehtyi metsäpalon aikana hengitettyään liikaa savua.

​

Hietatuuli: Ruskeankirjava, täsmälleen tädiltään Lehtiturkilta näyttävä naaras. Vihreät, tyynet silmät. Hieman omissa oloissaan viihtyvä, mutta tarpeen tullen ystävällinen ja auttavainen naaras. Talvioturkin ja Setriviiksen nuorin tytär, Pyökkiturkin pentuetoveri. Kuoli metsäpalon aikana; Hietatuulen alaruumis jäi kaatuneen puun alle jumiin, eikä häntä saatu ajoissa irti, joten naaras paloi tuskallisesti elävältä.

 

Lumikkotaival: Punaruskea naaraskissa keltavihreillä silmillä ja vakavalla katseella. Leuka, rinta ja hännänpää ovat valkoiset. Täysin klaanilleen omistautunut, ilmeetön soturi, joka on omaksunut paljon piirteitään entiseltä mestariltaan Saarnihallalta. Sai pentueen Suistohaukan kanssa, mutta Saarnihallan kuoltua katkaisi välinsä perheeseensä. Ei kuitenkaan koskaan lakannut välittämästä heistä, ja päätyikin lopulta pelastamaan Talvioturkin oman henkensä hinnalla sortuvan katoksen alta metsäpalon aikaan.

 

Suistohaukka: Suurikokoinen mutta solakka kolli, jolla on normaalia pidemmät jalat. Lumenvalkoinen lyhyt turkki, jossa on pieniä mustia juovia kyljissä ja poskissa. Korvat ja häntä ovat kokonaan mustat, samoin tassut vasenta etutassua lukuun ottamatta – tämä tassu on vaaleanharmaa.  Omaa kylmänvihreät silmät, joista vain toinen on näkevä: toista silmää kollilla ei ole käytännössä lainkaan, sillä se on peittynyt rujon näköisen arven alle. Oikeassa etujalassa hänellä on pitkä kaksijalkojen aiheuttama repeymäarpi, joka kulkee lavasta jalan puoliväliin asti. Vasemman silmän ulkokulmassa on kaksi arpea. Karismaattinen kolli, joka ehti toimia eläessään myös päällikkönä ennen puolisokeutumistaan. Rauhallinen ja lojaali soturi, joka saattaa kuitenkin heittäytyä äkkipikaiseksi soturilain rikkomista koskevissa asioissa. Herukkasydämen ja Aaltokynnen poika, Pikkupuron ja Minkkipennun veli. Lumikkotaipaleen entinen kumppani, nykyinen kumppani Vatukkatuhka. Talvioturkin, Lehtiturkin, Varpuspennun, Kiviroudan, Tavitähden, Ilvesroihun, Routamielen, Jäkäläkukan, Kirkasväreen, Särkkäviiksen ja Minkkihännän isä. Kuoli verenhukkaan ja saamiinsa vammoihin taisteltuaan Korppihäntää ja kahta muuta erakkoa vastaan.

 

Tuiskukynsi: Täysin valkoinen kolli vihreillä silmillä. Tuli hulluksi rakkaudesta Kipinämyrskyyn ja päätyi Varjokynnen tappamaksi. Pääsi kuitenkin lopulta Tähtiklaaniin, koska ainoa virhe jonka hän teki oli rakastaa liikaa.

​

Iltarusko: Punertavanruskean, puolipitkän turkin omaava naaras. Päälaella on muutama ruskeanmusta raita. Silmät ovat siniharmaat.  Temperamenttinen ja vilkasmielinen naaras, jolla on vahva oma tahto. Kirkastähden ja Helläkajon tytär, Vuoksimielen ja Talvikkisydämen sisar.​​


Talvikkisydän: Puhtaanvalkea, pörheäturkkinen pieni naaras, jolla on vaaleanvihreät, suuret silmät. Naaraan häntä on epämuodostuneeksi luutunut, surkastunut ja selän päälle kääntynyt, pörheä ja puuhkamainen. Pisteliäs, pippurinen jääräpää, jonka silmille ei pompita. Kirkastähden ja Helläkajon tytär, Vuoksimielen ja Iltaruskon sisar.


Vuoksimieli: Lähes kokonaan musta kolli, jolla on meripihkaiset silmät. Kollin vasemmassa takajalassa lonkan reunassa on hieman tummemman ruskeaa väritystä ja pitempiä vaaleita, lähes valkoisia karvoja. Leuan alueelta rintaan ulottuu pieni puhtaanvalkea alue. Tyyni ja rauhallinen kolli, jonka elämänasenne on rento ja vastaanottavainen. Kirkastähden ja Helläkajon poika, Talvikkisydämen ja Iltaruskon veli.

 

Kirkastähti: Valkea naaras, jolla on hieman tummemman sävyiset kasvot ja jalat. Tummansiniset, tarkkaavaiset silmät. Solakka, lyhytturkkinen kissa. Vasemmassa korvassa on lovi ja rinnasta lapaan kulkee arpi. Myös kyljessä on hieman pidempi arpi, jonka naaras sai nuorena ketulta. Vastuullinen, nuorempana tulinen persoona, jonka luonne tasoittui iän myötä. Erakkosyntyinen, liittyi Myrskyklaaniin menetettyään perheensä. Helläkajon kumppani; Sulkamyrskyn, Ikuisuusaskeleen, Piiskuvarjon, Iltaruskon, Talvikkisydämen ja Vuoksimielen emo. Soturinimi Sinisielu. Kirkastähti kuoli käytyään yksin reviirille tunkeutuneita nuoria tuuliklaanilaisia vastaan ja päädyttyään lopulta taistelemaan kahden soturin kanssa joessa, jonne hän lopulta hukkui estäen viimeisenä tekonaan riistan varastamisen Myrskyklaanin reviiriltä.

​

Helläkajo: Kermanvaalea kolli, jonka turkissa on haaleita raitoja. Rinta ja vatsa valkoiset, silmät kirkkaanvihreät. Pitkä turkki, erityisesti häntä on tuuhea. Energinen ja sosiaalinen kolli, joka oli luotettava ja lojaali soturi. Oksakynnen ja Silakan poika, Tuskapennun veli. Kirkastähden kumppani; Sulkamyrskyn, Ikuisuusaskeleen, Piiskuvarjon, Iltaruskon, Talvikkisydämen ja Vuoksimielen isä. Sai surmansa Varjoklaanin hyökättyä Myrskyklaaniin.

 

Nokipentu: Tumman valkoharmaa, raidallinen kolli. Silmät ovat tummanruskeat, melkein mustat. Sisaruksiaan hiljaisempi ja varovaisempi. Höyhensiiven ja Kirpunloikan poika; Purohännän, Hohtolehden ja Valkoaskeleen veli. Kuoli pentuna viheryskään.

 

Saarnituli: Melko suurikokoinen, ruskeankirjava kolli. Turkissa on ruskean eri sävyjen lisäksi myös mustaa ja harmaata. Otsassa on mustia raitoja. Haaleankeltaiset silmät. Ylpeä ja viileä kissa, joka ei anna muiden hyppiä silmilleen. Vinhatähden ja Sulkamyrskyn poika; Leppähuminan veli.

Vanamokukka: Siro, sievä naaras, jonka turkki on valkoisen, ruskean ja kermanvärisen kirjavaa. Turkissa on myös muutamia mustia alueita. Tumman vihertävänsiniset, kauniit silmät. Pirteä, loputtoman positiivinen naaras. Vaahteratähden ja Purotaipaleen tytär. Routamielen kumppani, Pujopilkun emo. Menehtyi synnytykseen.

     

Taimiselkä: Pähkinänruskea naaras tummanruskealla tabbykuvioinnilla. Silmät ovat pähkinänruskeat, melkein samaa sävyä turkin kanssa. Iloinen ja aurinkoinen persoona. Vatukkatuhkan ja Poltesielun tytär, Setriviiksen sisar. Menehtyi taistelussa Tuuliklaania ja Jokiklaania vastaan.

 

Vaaraliekki: Suurikokoinen, keskipitkän turkin omaava kolli. Turkki on valkea, hieman sinertävänharmaaseen vivahtava. Kollin lavoissa, takajaloissa ja hännässä on lyhyitä, mustia juovia. Silmien ympärillä on mustat ”rajaukset”, ja tätä väriä löytyy myös korvankärjistä. Silmät ovat kirkkaan oranssit, hieman meripihkaan vivahtavat. Itsenäinen, sarkasmiin taipuva kolli, joka näyttää pehmeämmän puolensa vain perheelleen. Kian ja Vernerin poika, Alppiruusun ja Naavan velipuoli. Päätyi klaaniin Kian kuoltua; Alppiruusu ei sokeutensa vuoksi kyennyt huolehtimaan Vaaraliekistä ja hänen siskostaan, vaan hylkäsi pennut lähelle Myrskyklaanin rajaa. Vaaraliekin sisar ehti kuolla kylmyyteen ennen rajapartion osumista kohdalle, mutta Vaaraliekki selvisi ja päätyi klaaniin Vatukkatuhkan ja Suistohaukan kasvatiksi. Tavitähden kumppani, Säröpoltteen ja Jäätikkötassun isä. Menehtyi taistelussa mäyrää vastaan sairauden heikentämänä.

 

Jäätikkötassu: Leveälapainen ja jäntevä nuori kolli valkoisella turkilla. Turkissa on hyvin vaalean ruskeita epämääräisiä läiskiä. Turkissa on myös muutamia haaleanharmaita alueita. Vihertävät silmät. Määrätietoinen, uskollinen kissa. Tavitähden ja Vaaraliekin poika, Säröpoltteen veli. Menehtyi klaanien keskuudessa riehuneeseen sairauteen nuorena oppilaana.

​

Niemiviiksi: Karkeaturkkinen, voimakasrakenteinen kolli. Turkin pohjaväri on usvanharmaa, mutta siinä on myös valkoisia alueita: noin puolet kasvoista,  vasen takajalka melkein kokonaan sekä vasen etujalka ovat virheettömän valkoiset. Silmät ovat väriltään siniset, hieman ultramariinia vaaleammat. Oikeanpuoleinen suupieli on hieman revennyt, mikä aiheuttaa Niemiviiksen kasvoille pysyvän, hieman pilkallisen virneen. Itsenäinen ja ylpeä persoona, joka on läheinen oikeastaan vain perheensä kanssa. Talvioturkin ja Setriviiksen vanhin poika, Leijonakynnen pentuetoveri. Kärppälumon kumppani, Korppihännän ja Susiturkin isä. Menehtyi klaanien keskuudessa levinneeseen sairauteen.
 

Tihkusulka: Vaalean, lyhyen turkin omaava kolli, jolla on tummempaa tabbykuviointia kasvoissa, jaloissa ja hännässä. Hailakansiniset silmät. Soturilakia tarkasti noudattava, klaanilleen uskollinen soturi, joka on klaanitovereilleen ystävällinen ja kuuliainen. Kettuväijyn ja Kivipolun poika; Syöksyaallon ja Tulivarjon veli. Kirkasväreen kumppani, Saniaisvarjon ja Yksimyrskyn isä.

 

Syöksyaalto: Vaalean kullanruskea kolli mustilla tiikerinraidoilla. Silmät ovat sinivihreät. Hieman hyökkäävä ja suorasanainen kolli, joka on ylimielinen varsinkin nuorempiaan kohtaan. Kettuväijyn ja Kivipolun poika, Tulivarjon ja Tihkusulan veli.

 

Susiturkki: Harmaanruskea, suurikokoinen kolli, jonka turkki on karkeaa ja lyhyttä. Turkissa on tuskin havaittavia, tummempia läikkiä. Kuononympärys valkoinen, samoin rinta ja jalkojen 'sisäpuolet'. Silmät ovat keltavihreät. Itsepäinen, hieman töykeä kolli, joka kohdisti luonteensa huonot puolet erityisesti veljeensä Korppihäntään. Hävisi taistelun veljeään vastaan tuon karkoituksen jälkeen, ja kuoli tältä saamiinsa vammoihin.

 

Sirkkatassu: Vaaleanruskea, hieman kellertävä naaras vihreillä silmillä. Pieni ja sirorakenteinen. Luonteeltaan pelokas ja tottelevainen pentu, joka ei halua pahaa kenellekään. Säröpoltteen ja Korppihännän tytär, Virheaskeleen sisar. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan oman isänsä tappamana.

​

Varpuspentu: Pienikokoinen, heiveröinen pentu, jolla on tummanruskea turkki vaaleammin pistein. Silmät ovat keltaiset. Menehtyi kylmyyteen muutaman viikon ikäisenä.

 

Komeettaväre: Siro, kaunis naaras, jonka turkin väri on pääosin musta. Selässä valkeita kuvioita, jotka muistuttavat kuun kraattereita. Tassut, hännänpää, vatsanalus ja otsassa oleva kuunsirppiä muistuttava läikkä ovat myös valkoiset. Pienikokoinen, pitkäjalkainen naaras. Keskipitkä turkki, joka on hännässä hieman tuuheampaa. Silmät ovat suuret ja vaaleansiniset. Kiltti ja ystävällinen naaras, johon on helppo tutustua. Myrskyklaanilaissyntyinen, Nokihännän sisar. Kuoli jouduttuaan hirviön yliajamaksi.

​

Sulkamyrsky: Solakka ja voimakas naaras, jolla on pitkähkö, ruskeankirjava turkki. Meripihkaiset, hieman vihreään sävyttyvät silmät. Hyväntuulinen ja puhelias naaras, joka ei epäröi ilmaista mielipidettään. Kirkastähden ja Helläkajon tytär, Piiskuvarjon ja Ikuisuusaskeleen pentuetoveri. Vinhatähden kumppani; Saarnitulen ja Leppähuminan emo. Kuoli klaanien keskuudessa riehuneeseen tuntemattomaan sairauteen, joka tappoi monia kissoja.

​

Kuusitähti: Punaruskea kollikissa kermanvaalealla vatsalla. Hännänpää ja tassut valkoiset, vasemman silmän ympärillä valkea läiskä. Omaa meripihkanväriset silmät. Ystävällinen ja rauhallinen kissa, joka on erakkosyntyinen ja liittyi nuorena Myrskyklaaniin. Kuoli tuntemattomaan sairauteen. Kuutamotaivaan kumppani.

Valotassu: Kermanvärinen naaras pitkällä turkilla. Normaalin kokoinen kissa, jolla on syvänsiniset silmät. Hiljainen, omissa oloissaan viihtyvä oppilas. Asusti jonkin aikaa Jokiklaanissa rakastuttuaan klaanin oppilaaseen Kyyneltassuun, mutta palasi tämän kuoltua Myrskyklaaniin. Mantelikasvon ja pimeyden kissan Ahmasielun tytär, Kadotusaskeleen ja Tihkutassun sisar. Mykkä, menetti puhekykynsä Kadotusaskeleen viillettyä sisartaan kaulaan.

 

Syvänneloikka: Suurikokoinen, hyvin paljon isäänsä muistuttava kolli. Keskipitkä, haaleanharmaa turkki, jota voisi melkein sanoa valkoiseksi. Hännässä on mustia raitoja. Selässä ja jaloissa on samanlaisia mustia raitoja kuin Routavarjolla. Otsasta hännän tyveen kulkee musta raita, josta selässä olevat raidat ”lähtevät”. Silmät ovat siniset, reunoilta hieman tummemmat ja keskeltä vaaleammat. Kasvoissa on myös muutama musta raita. Vasen korva on musta. Soturilakia piiruntarkasti noudattava temperamenttinen kolli, joka on äärimmäisen suojelevainen ja uskollinen perhettään ja klaaniaan kohtaan. Routavarjon ja Aamunhohteen poika, Huurrepennun, Yötoiveen ja Tiikkiviklon pentuetoveri. Kollilla oli elinaikanaan kolme kumppania, joista yksikään ei päätynyt Tähtiklaaniin hänen kanssaan: Vihmaturkki, jonka kanssa Syvänneloikka sai tyttären nimeltä Ilveskuura, on Pimeyden metsässä, samoin kollin kolmas kumppani Vaniljakynsi, Herukkasydämen ja Käärmepennun emo. Kollin toinen kumppani Pintapisara oli ainoa, jota Syvänneloikka loppujen lopuksi rakasti aidosti, mutta naaras joutui Tyhjyyteen kuoltuaan toisen kerran Pimeyden taistelussa. Pintapisaran kanssa Syvänneloikka sai kolme pentua; Zirkonitassun, Mantelikasvon ja Okakynnen. Heidän lisäkseen Syvänneloikalla oli yksi ottotytär, Köynnössydän, joka oli kollille hyvin rakas. Menetti hajuaistinsa myrkytyksen seurauksena, minkä johdosta kollin kuulo tarkentui entisestään. Joutui klaaninvanhimpiin menetettyään kävelykykynsä. Arpia kollilla on kertynyt paljon, mutta niistä huomattavin on suuri kyljessä oleva, useaan otteeseen auennut arpi, joka lopulta koitui myös kollin kuolemaksi; Syvänneloikka menehtyi verenmyrkytykseen haavan tulehduttua uudelleen.

 

Saarnihalla: Suurehko, kohtalaisen lihaksikas kolli, joka koostaan huolimatta on nopea ja ketterä. Tummahkon harmaa, lyhyt turkki, jossa on tummempia raitoja. Vatsa, rinta, leuka, tassujenpäät ja hännänpää ovat valkoiset. Meripihkaiset, kellertävät silmät. Klaanilleen uskollinen, vakava kolli, joka viihtyy enimmäkseen pienessä joukossa. Yksi kollin huonoista puolista on tunteettomuus heikkoja kohtaan. Hiirijuovan ja Lupiiniturkin poika, Pyökkipennun veli. Sai Apilaloikan kanssa kaksi pentua, Sieponkatseen ja Hopeamyrskyn, muttei osoittanut isällistä rakkautta pennuilleen jättäen Apilaloikan käytännössä yksinhuoltajaksi. Saarnihalla nousi Myrskyklaanin varapäälliköksi Kuusitähden vallan aikana, mutta menehtyi taistelussa Tuuliklaania vastaan ennen päälliköksi pääsyään.

 

Nuoliviilto: Keskipitkän, valkean turkin omaava kolli. Tuon selkää, osaa hännästä, otsaa ja osaa jaloista peittää kuitenkin sysimusta turkki, ja päällä näkyy tummaa, raidallista tabbykuviota. Raidat kapenevat loppua kohti, ja osa niistä ulottuu myös Nuoliviillon silmien ympärille ja poskille. Korvissa ja päässä turkki on harmaata, ja niin myös oikeassa etujalassa ja vasemmassa takajalassa. Korvien kärjet ovat mustat, ja korvien sisusta harmaa. Oikean etujalan varpaat ovat mustat ja siinä on valkoinen tassu, ja oikeassa takajalassa turkki on valkoista polveen saakka. Pään turkki on harmaata ja nenä musta. Takajaloissa on myös mustia poikittaisraitoja, ja hännässä on kolme valkoista raitaa. Häntä on tuuhea ja pitkä, ja sen pää on sysimusta. Kollin silmät ovat eriväriset: vasen silmä on sininen, oikea vihreä. Silmät hän on perinyt isältään Routatähdeltä. Nuoliviilto on hieman tavallista kookkaampi kolli, ja tämä on hyvin lihaksikas, ollen samalla kuitenkin solakka. Rohkea ja uskollinen soturi, joka rakastaa toimintaa mutta on hieman sulkeutunut. Routavarjon ja Aamunhohteen poika, Silmusydämen pentuetoveri. Tiiransiiven kumppani; Lumikkotaipaleen isä. Menehtyi mäyrältä saamiinsa vammoihin tyttärensä ollessa oppilasikäinen.

 

Koivuhalla: Siro naaras, jonka valkoisessa turkissa on yönmustia tiikeriraitoja. Hännänpää on musta, rinta valkoinen. Silmät ovat kirkkaansiniset. Oikeassa korvassa on usea lovi. Korvantaustoissa on mustat laikut. Positiivisesti elämään suhtautuva kissa, joka on ehdottoman uskollinen klaanilleen. Hiirenvirnahännän ja Hammasturkin tytär, Pahoilaissiiven, Paatsamapilven ja Kuusamakajon sisar. Kuusamatassun ja Rikkaruohotassun emo.

 

Vuortenviha: Valkoinen, lumileopardin kuvioinnin omaava naaras, jonka turkki on lyhyttä mutta tiheää. Silmät ovat suuret ja väriltään orvokinvioletit. Kipakka ja ärtyisä naaras, joka ei pidä vieraista kissoista. Ei kuitenkaan petä ystäviensä luottamusta. Viherkynnen ja Hiekkaturkin tytär.

 

Liekkitähti: Valkea kolli suurilla oransseilla läiskillä. Oransseilla alueilla on mustia raitoja. Oikea etujalka on kokonaan oranssi mustin raidoin. Korvat ovat mustat, samoin hännänpää. Lyhyehkön turkin omaava suurikokoinen kolli, jolla on vihreät silmät. Taistelutahtoinen, oikeudenmukainen kolli, joka antaa kaikkensa klaanilleen. Perhossielun ja Pumpuliviiksen poika, Oksakynnen ja Minttuturkin veli. Kollilla on ollut kaksi varsinaista kumppania ja yksi lyhyempi suhde, jonka seurauksena syntyi Mustaukkonen. Liekkitähden ensimmäinen kumppani oli Ilveskuura, ja kaksikko sai neljä pentua: Tuulenkuiskeen, Liitosoinnun, Roisketassun ja Katajanjuuren. Toisen kumppaninsa Kylmäkyyneleen kanssa hän sai Tähtistötassun, Valhetassun ja Lintutassun. Liekkitähti menehtyi taistelussa erakkolaumaa vastaan pelastaessaan Mustaukkosen.

 

Aavetassu : Valkoinen, lyhytturkkinen naaras. Kauniit kasvot, kuonoa täplittävät tummat pilkut. Nokkela ja ystävällinen kissa, joka on hyvin läheinen sisarustensa kanssa. Älykkyys ja nopeus korvaavat taistelussa voiman puutetta, ja naaras on raivokas taistelija. Erakkosyntyinen, löytyi kahden sisarensa Ruostetassun ja Pelokastassun kanssa metsästä myöhäisen lehtisateen aikaan. Kasvattiemona toimi Pellavaselkä. Aavetassu kuoli oppilaana mustayskään.

 

Köynnössydän: Lyhytturkkinen, valkoinen naaras. Silmien ympäriltä lähtee korvien ympäri niskaan ja selkään kiemurteleva musta köynnöskuvio. Kuvio jatkuu myös takajalkojen ympärille ja häntään. Häntä on melkein puoleenväliin asti musta kärjestä päin. Etutassujen varpaat ovat mustat. Silmät ovat vihreät, hieman meripihkaan taittuvat. Ystävällinen ja rauhallinen naaras, joka ei helposti näytä tunteitaan. Erakkosyntyinen, löytyi samoihin aikoihin Aavetassun, Ruostetassun ja Pelokastassun kanssa hukkumasta järvestä. Pitää Syvänneloikkaa isänään, vaikka tietääkin totuuden alkuperästään. Kuoli synnyttäessään erakon pentuja.

 

Varpusliekki: Pitkäjalkainen, komea kolli. Turkki on pohjaväriltään valkoista, mutta selkä on harmaa. Selkärankaa pitkin hännänkärkeen kulkee musta viiva, josta lähtee harmaalle alueelle katkonaisia mustia raitoja. Posket, kuono ja nenänvarsi ovat valkoiset. Silmät ovat harmaat, hieman sinertävät. Jalat ovat kokonaan valkoiset, samoin vatsa. Suorasanainen mutta toisinaan hiljainen kolli, joka ei viihdy suurissa joukoissa. Ilmeetön ja tarkka. Kielohännän ja Tuomijalan poika, pentueensa ainut. Kuva

 

Oksakynsi: Isänsä värin ja emonsa täplät perinyt kissa, joka on kohtalaisen suurikokoinen naaraaksi. Energinen, nopeat refleksit omaava soturi, joka on erittäin ystävällinen oman klaaninsa kissoille. Pahoittaa mielensä helposti, mutta antaa myös helposti anteeksi. Perhossielun ja Pumpuliviiksen tytär, Liekkitähden ja Minttuturkin sisar. Menehtyi jäätyään hirviön alle yrittäessään napata myyrää.

 

Hopeamyrsky: Pienikokoinen ja solakka vaaleanharmaa naaras, jolla on hieman tummemmanharmaita raitoja turkissaan. Rinta ja vatsa ovat valkoiset, samoin tassujenpäät ja hännänkärki. Silmät ovat väriltään jäänsiniset. Etäinen ja hiljainen, ajoittain suorasanaiseksi heittäytyvä naaras, joka ei viihdy suuressa joukossa. Apilaloikan ja Saarnihallan tytär, Sieponkatseen sisar. Tammikilven kumppani, Pajutassun ja Kivipolun emo.

 

Hahtuvatassu: Lumenvalkea naaras, jolla on hopeanharmaat korvankärjet ja hännänpää. Silmät ovat suuret ja kauniin sinivihreät. Selässä on hieman siipeä muistuttava laikku, samoin molempien silmien alla. Suhteellisen pienikokoinen ja solakka kissa. Säikky ja ujo naaras, jota on helppo huijata. Lempeä ja avulias, uskollinen oppilas. Puoliverinen; emo Sinisilmä Tuuliklaanista, isä Murhakynsi Myrskyklaanista. Tätinsä Sulkaviiksen kasvattama.

​

Aamunhohde: Kaunis, pienikokoinen naaras. Valkoinen turkki, otsasta alaselkään kulkee musta juova. Kirkkaat, suuret silmät, joiden väri on safiirinsininen. Temperamenttinen ja itsepäinen kissa, josta löytyy kuitenkin myös lempeä puolensa. Rakastava emo ja kunnioitettu, kokenut soturi. Okahampaan ja Neilikkakukan tytär. Routavarjon kumppani; Mesimarjan, Kvartsituikkeen, Päästäispennun, Purotassun, Täplätuikkeen, Taivaspennun, Leppäpennun, Silmusydämen, Nuoliviillon, Syvänneloikan, Yötoiveen, Huurretassun ja Tiikkiviklon emo. Menehtyi Kadotusaskeleelta saamiinsa vammoihin.

 

Vaniljakynsi [Pimeyden metsä]: Vaaleanruskean, karkean turkin omaava naaras, jolla on kinuskinruskeita raitoja selässä, jaloissa,  korvissa ja hännässä. Hännänpää ja vasen etutassu ovat myös kinuskinruskeita. Vasen takatassu on valkoinen. Kauniit merenvihreät silmät. Julma ja tunteeton tappaja, joka käyttää toisten luottamusta häikäilemättömästi hyväkseen. Sitriinipisaran ja Lukan tytär, Jänöpennun sisar. Häädettiin Jokiklaanista murhan vuoksi, päätyi Myrskyklaaniin. Sai Syvänneloikan kanssa kaksi pentua, Käärmepennun ja Herukkasydämen. Joutui häädetyksi tapettuaan Käärmepennun ja päällikkönsä Liekkitähden kerran. Ainoan rakkauden tekonsa teki juuri ennen kuolemaansa; hän oli aikeissa surmata Köynnöspennun kostona Syvänneloikalle, mutta päätyikin heittämään pennun turvaan ukkospolulta jääden itse hirviön alle.

 

Tihkutassu: Valkoinen, pörröisen turkin omaava naaras. Suklaanruskeat korvat, häntä ja nenänvarsi. Silmät ovat kirkkaan usvaisen siniset. Energinen ja ystävällinen naaras, joka ei ujostele juuri lainkaan vaikka hiljainen onkin. Mantelikasvon ja pimeyden kissan Ahmasielun tytär, Valotassun ja Kadotusaskeleen sisar. Menehtyi jouduttuaan Kadotusaskeleen puusta tiputtamaksi. Kuva

 

Mansikkatassu: Vaaleanoranssin, juovikkaan turkin omaava solakka naaras, jolla on kauniin mantelinmuotoiset meripihkaiset silmät. Rinta, tassut ja toisen silmän ympärillä oleva läikkä ovat valkoiset, vatsa taasen on kermanvaalea. Ystävällinen ja lempeä naaras, jonka suututtaminen on melkein mahdotonta. Kuoli jouduttuaan haukan nappaamaksi.

 

Pintapisara [Tyhjyys]: Pieni, kevytrakenteinen naaras keskipitkällä turkilla. Turkki on mustaa hopeisilla leopardiläikillä. Myös tassut ovat hopeanharmaat. Leuka valkoinen, silmät suuret ja smaragdinvihreät. Periksiantamaton, vahvatahtoinen naaras, joka halveksii helposti luovuttavia kissoja. Syntyjään Taivasklaanilainen. Hämärätähden ja Vääräpimennon tytär, Pohjapyörteen, Pajulintuhäiveen ja Telkkäkynnen pentuetoveri. Jätti Taivasklaanin murhaaja Josen kiristyksen vuoksi suojellakseen perhettään, ja päätyi Myrskyklaaniin. Taivasklaanissa ollessaan sai kumppaninsa Kekälesydämen kanssa kolme pentua: Angervotassun, Varjolaulun ja Pilvitassun. Luultuaan Kekälesydämen kuolleen Pintapisara rakastui Syvänneloikkaan, jonka kanssa hän sai myöskin kolme pentua: Zirkonitassun, Mantelikasvon ja Okakynnen. Kuoli hämärissä olosuhteissa, ja joutui Tyhjyyteen kuoltuaan lopullisesti Pimeyden taistelussa taistellessaan Tähtiklaanin lähettinä.

​

Ilveskuura: Harmaanruskea, pörröturkkinen naaras siniharmailla silmillä. Turkissa on tummempia täpliä ja viiruja. Korvien päissä on tummat tupsut. Kipakka ja itsepäinen neiti, joka ei myönnä helposti olevansa väärässä. Vihmaturkin ja Syvänneloikan ainoa tytär. Liekkitähden kumppani; Liitosoinnun, Katajanjuuren, Roisketassun ja Tuulenkuiskeen emo. Kuoli pudottuaan jyrkänteeltä niskoilleen.

​

Zirkonitassu: Siro ja hoikka naaras, jonka turkki on puolipitkää ja väriltään valkeaa. Korvat ovat tummaruskeat, samoin kasvoilla oleva ”maski” ja jalat polvista alaspäin. Silmät ovat suuret ja kirkkaan siniset. Nopeita johtopäätöksiä tekevä oppilas, joka on hyvin viisas ja vaikea yllättää. Todella uskollinen ystävilleen ja klaanilleen. Pintapisaran ja Syvänneloikan tytär, Mantelikasvon ja Okakynnen sisar. Kuoli taistelussa koiraa vastaan. 

 

Routavarjo: Hyvin suurikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen kolli. Turkin pohjaväri on valkoinen, aavistuksen sinertävä. Koko selän pituudelta kulkee mustia raitoja, joita on myös jaloissa polvien yläpuolella. Raitoja on myös poskissa, korvissa ja hännässä. Mustat tassut. Otsasta niskaan kulkee musta juova. Silmät ovat eriväriset: vasen on sininen ja oikea vihreä. Vasemman etutassun kaksi oikeanpuolimmaista varvasta puuttuu; kolli menetti ne mäyrän iskusta. Rinnassa on salaman muotoinen arpi, ja kyljessä on kolme arpea. Tarkasti soturilakia noudattava kolli, joka on uskollinen vain ja ainoastaan omalle klaanilleen. Ulkopuolisen silmään kylmältä vaikuttava soturi, joka kuitenkin suojelee läheisiään hengellään. Hyvin karismaattinen, määrätietoinen kolli. Kuikanlaulun ja Kagen poika, Hopeaseitin ja Huurrekynnen pentuetoveri. Aamunhohteen kumppani; Mesimarjan, Kvartsituikkeen, Päästäispennun, Purotassun, Täplätuikkeen, Taivaspennun, Leppäpennun, Silmusydämen, Nuoliviillon, Syvänneloikan, Yötoiveen, Huurretassun ja Tiikkiviklon isä. Toimi jonkin aikaa päällikkönä Nuolitähden jälkeen, mutta jätti paikkansa menetettyään luottamuksensa klaaniinsa Silmusydämen petoksen johdosta. Muuttui viimeisien elinkuidensa aikana vainoharhaiseksi ja jokseenkin äksyksi. Joutui tiensä päähän huonon tuurin vuoksi napattuaan myrkytetyn hiiren. Päätti oman elämänsä hukuttautumalla, sillä ei halunnut odottaa tuskallista ja hidasta kuolemaa.

 

Lumpeenhohde: Pohjaväriltään usvanharmaa, sievä naaras. Alaselässä muutamia tummempia juovia. Myös korvien kärjet ovat tätä samaa sävyä. Kuono, rinta, vatsa, tassut ja hännänkärki ovat valkoiset. Suuret, lehdenvihreät silmät. Hyvin siro ja pienikokoinen kissa. Hiekkaturkin kumppani; Jasmiinivälkkeen ja Tuomitassun emo. Nokkoshohteen ja Simpukkahännän tytär. Kärsinyt syntymästään lähtien sydänviasta, joka lopulta koitui myös hänen kohtalokseen.

 

Pumpuliviiksi: Hailakanoranssi kolli taivaansinisillä silmillä. Kuonon ympärillä on valkoinen läikkä, samoin kaikissa tassuissa oikeanpuolimmaista takatassua lukuun ottamatta. Paksu, kohtalaisen pitkä turkki. Synnynnäisesti puolisokea, ei näe oikealla silmällään mitään. Utelias, energinen kolli, joka saattaa joskus ärsyttääkin muita uteluillaan. Perhossielun kumppani; Liekkitähden, Oksakynnen ja Minttuturkin isä. Hukuttautui pian Perhossielun kuoleman jälkeen.

 

Perhossielu: Suloinen, siro naaras, jolla on valkoinen turkki oranssinruskeilla täplillä. Silmät ovat väriltään suklaanruskeat. Herkkä, todella rauhallinen naaras, joka on todella myötätuntoinen ja auttavainen. Puoliverinen; emo oli alkujaan erakko. Pumpuliviiksen kumppani; Liekkitähden, Oksakynnen ja Minttuturkin emo. Siirtyi klaaninvanhimpiin loukattuaan toisen takajalkansa.

 

Vihmaturkki [Pimeyden metsä]: Valkea, pörröturkkinen naaras, jolla on turkissaan hopeanharmaita pilkkuja ja juovia. Siniharmaat, utuiset silmät. Eläessään kohtalaisen hiljainen ja syrjäytynyt, nykyään katkeroitunut ja oikeutetusti Pimeyden metsään joutunut kissa. Silmusydämen ja Swordin tytär. Syvänneloikan kumppani, Ilveskuuran emo. Kuoli hämärissä olosuhteissa tukehtumalla.

 

Tuhkaviilto: Komea, tuhkanharmaa kolli, jolla on hyvin paksu ja pehmeä turkki. Omaa pitkät, vahvat jalat joita koristaa pikimusta tabbykuvio. Samaa kuviota on myös hännän alaosassa. Hännän alusta nenään asti kulkee ohut musta juova. Korvat ovat kokonaan mustat. Lehdenvihreät, eloisat silmät. Varovainen, omissa oloissaan viihtyvä kolli. Seikkailunhaluinen, rohkeita päätöksiä tekevä soturi. Koralliaskeleen ja Niemituulen poika, Tomutassun veli. Kuoli kyyn puremaan.

 

Simpukkahäntä: Hopeatabbyn turkin omaava kolli, jolla on kalpeanharmaat silmät. Toinen etujaloista on polveen asti musta, samoin kuin molemmat takajalat. Toinen korva on musta. Paksu turkki, pörröinen häntä. Soturilaille kuuliainen kolli, joka ei pelkää taisteluja. Läheisilleen uskollinen, määrätietoinen soturi. Toryn ja Lumimyrskyturkin poika, Pähkinäviiksen ja Apilapennun veli. Nokkoshohteen kumppani, Lumpeenhohteen isä. Kuoli puolustaessaan veljeään Hämyä.


Nokkoshohde: Ruskeankirjava naaras, jolla on kohtalaisen karkea turkki. Tummanvihreät silmät. Takajalat ovat halvaantuneet, joten naaras ei pysty toimimaan kunnolla soturina. Aloitti kuitenkin kuntoutuksen kumppaninsa Simpukkahännän tuella ennen pentutarhaan siirtymistään. Lumpeenhohteen emo. Kuoli Suuren myrskyn aikana; Nokkoshohde oli silloin tiineenä, ja hänen etutassunsa jäivät jumiin kaatuneen puun alle. Kipu käynnisti synnytyksen ennenaikaisesti. Nokkoshohde kuoli verenhukkaan ja rasitukseen, ja pennuista kaikki muut paitsi Lummepentu kuolivat.

​

Varjoaskel: Kaunis, siro naaras, jonka turkki on sysimustaa. Silmät ovat tumman, syvän siniset. Lihaksikas mutta kuitenkin hoikka ja solakka kissa, jolla on hyvin vahvat takajalat. Ystävällinen ja positiivinen naaras, joka osaa ajatella järkevästi ja terveen kriittisesti. Kuikanlaulun ja Kagen tytär nuoremmasta pentueesta; Leppätassun ja Nokitassun sisar. Menehtyi Suuren myrskyn aikana jäätyään kaatuvan puun alle.

​

Telkkäturkki: Ruskea naaras mustalla tabbykuviolla. Turkki on melko lyhyttä, rakenne solakka. Korvat ovat melko suuret ja mustat. Alaleuka, varpaat ja pieni kolmionmuotoinen läikkä nenän yläpuolella ovat valkoisia. Silmät ovat lehdenvihreät, keskellä pieni vivahde ruskeaa. Ystävällinen, utelias ja seurallinen naaras, joka on joskus huomaamattaan ärsyttävä ja suulas. Jäi yhdessä Lieskamielen ja Savuturkin kanssa vanhoille reviireille muiden lähtiessä kohti järvireviirejä.


Lieskamieli: Komea tulenpunainen kolli, jolla on vihreät silmät. Pienikokoinen ja hoikka. Positiivinen ja seurallinen kissa, joka ei kuitenkaan osaa oikein ilmaista tunteitaan. Jäi Telkkäturkin ja Savuturkin kanssa vanhoille reviireille, kun klaanit muuttivat järvelle.

​

Hopeaseitti: Hopeaturkkinen, hoikka ja siro naaras. Ultramariininsiniset silmät. Toisen silmän päällä on tumma seittiä muistuttava kuvio. Ylpeä ja itsenäinen naaras, joka ei myönnä helposti virheitään. Karismaattinen soturi, joka muistuttaa luonteeltaan jokseenkin veljeään Routavarjoa. Kuikanlaulun ja Kagen tytär, Routavarjon ja Huurrekynnen pentuetoveri. Laulukielen emo. Viirusilmän kumppani; Kaamosliekin ja Pyökkiturkin emo. Joutui Silmusydämen murhaamaksi samaan aikaan Laulukielen kanssa.

​

Hallaperho: Kiiltävän valkoinen naaras. Turkissa on mustia ja oransseja, suuria laikkuja. Karva on keskipitkää, tuuheaa ja sileää. Ystävällinen ja lempeä naaras, jolla tuntuu olevan rajaton kärsivällisyys. Asusti ennen Varjoklaanissa; Revontulitähden ja Lieskatähden tytär.

​

Nuolitähti: Valkoinen, suurikokoinen kolli. Mustat tassut ja korvankärjet. Hännässä on mustia, nuolimaisia läikkiä. Vasemman silmän yli kulkee arpi, jonka kolli sai ketulta. Päättäväinen ja ilkikurinen kissa, joka on rajattoman uskollinen klaanilleen. Erakkosyntyinen; Thunderin ja Lumen tytär. Jäi alun perin Myrskyklaaniin vangiksi rikottuaan reviirirajaa, mutta päätyi sitten jäämään klaaniin ja muovautui uskolliseksi soturiksi ja päälliköksi. Menehtyi sairauden heikentämänä sairauteen juuri ennen Suurta vaellusta.

 

Kanelivirta: Vaalean kanelinruskea naaras, jonka korvat ovat tummanruskeat. Turkoosinvihreät, kirkkaat silmät. Huumorintajuinen, tarvittaessa teräväkielinen naaras, joka tykkää leikitellä kollien luottamuksella. Varjelee ystäviään henkensä uhalla. Mutamahan ja Sateenkaariloikan tytär.

Kajovirta: Valkokirjokilpikonna, notkea ja sulavaliikkeinen naaras vihreillä silmillä. Hieman normaalia pienikokoisempi. Iloinen ja sosiaalinen naaras, joka on henkisesti hyvin herkkä. Ei kiinny helposti, mutta jos kiintyy, kiintyy todella. Kolibrinsiiven ja Oselottikynnen tytär. Myrskyviillon kumppani; Sinitassun emo.

Sulkatuuli: Hyvin kaunis, tuuheaturkkinen naaras. Turkin pohjaväri on vaalean harmaa. Vatsa, rinta, hännänalus, hännänkärki ja tassut valkoiset. Selässä ja kasvoissa on valkoisia juovia. Turkoosinvihreät silmät. Hyvin aikuismainen, täsmällinen naaras. Pilvimyrskyn ja Peilikynnen tytär.

Tuhkamieli: Tummanharmaa parantajakolli valkoisilla etujaloilla ja hännänpäällä. Myös vasen korva ja nenänvarsi ovat valkoiset. Sileä, keskipitkä turkki. Pienikokoinen ja hoikka kolli jäänsinisillä silmillä. Avulias ja ystävällinen, tarvittaessa rohkea kissa.

 

Raitatassu: Hopearaitaisen, sinertävänvaalean turkin omaava kolli. Ulkonäöltään hyvin naarasmainen. Korvankärjet ovat mustat, vasen takatassu valkoinen. Silmät ovat vaaleansiniset. Ahkera, reipas ja sosiaalinen kissa. Mehimyrskyn ja Salatulen poika.

 

Jyvätassu: Pohjaväriltään ruskea, pitkäjalkainen kolli. Kasvoissa, jaloissa, kyljissä ja selässä on pieniä juovia ja läikkiä, jotka ovat hieman pohjaväriä tummempia. Jokaisen tassun varpaat valkoiset, samoin kaulus ja alaleuka. Suuret, vaaleanvihreät silmät. Todella seikkailunhaluinen ja rohkea kolli, joka ei kavahda melkeinpä mitään. Hiilikasvon ja Hyttyssilmän poika, Kauristassun veli.

​

Sananjalkatassu: Rusehtavanharmaa, pienikokoinen kolli. Turkissa on tiheästi mustia raitoja. Häntä ja korvat ovat mustat. Varpaat ovat valkoiset. Vihreät, vakavat silmät. Yleensä töykeä, mutta hiljainen kissa. Viihtyy yksin ja kiusaantuu helposti isoissa joukoissa. Lupiinihallan ja Varpuskynnen poika.

Oselottikynsi: Tyypillisen oselotin värityksen omaava solakka kolli, jolla on eriväriset silmät; vasen on vihreä ja oikea keltainen. Hieman tavallista suurikokoisempi. Tyyni katse, joka ei helposta värähdä. Hieman välinpitämätön persoona, joka kuitenkin suojelee läheisiään ja klaaniaan hengellään. Syntyjään kulkukissa. Kolibrinsiiven kumppani, Raparperijalan ja Kajovirran isä. Kuva

 

Yökukka: Sysimusta, solakka ja hieman pienikokoinen naaras, jolla on kirkkaan keväänvihreät silmät. Jäntevä ja siro naaras. Yleensä ystävällinen, seikkailunhaluinen naaras. Suuttuessaan hyvinkin pitkävihainen. Kirkassielun ja Nuolihännän tytär, Kettutassun sisar.


Tulenliekki: Pohjaväriltään valkoinen, oranssitäpläinen naaras. Eriväriset silmät; toinen on turkoosinsinertävä, toinen syvänvihreä. Aika pienikokoinen. Hieman vaitelias, etäinen naaras. Tarvittaessa rohkea ja hyvin epäitsekäs. Laventeliturkin ja Tuhkamielen tytär, Tammipennun sisar.

 

Lupiinihalla: Melko pienikokoinen ja kevytrakenteinen naaras lilanharmaalla turkilla. Silmät ovat siniset ja kauniit. Kaunis ja huomiotaherättävä naaras. Iloinen ja sympaattinen kissa, joka osaa heittäytyä omapäiseksikin. Perhosunen ja Ketunkynnen tytär. Varpuskynnen kumppani, Sananjalkatassun emo.

​

Haukansilmä: Harmaa, suurikokoinen ja lihaksikas kolli. Meripihkaiset silmät, joista vasen on sokea ja sen yli kulkee pieni arpi. Päättäväinen ja viisas kissa, joka ei mielellään ota riskejä. Syntyperältään kotikisu, joutui kaksijalkojensa hylkäämäksi ja päätyi Myrskyklaaniin. Lumimyrskyturkin isä.

 

Ukkostähti: Sysimusta kolli, jolla on salaman muotoinen valkea laikku kyljessä. Sinihopeinen hännänpää, vasen korva ja oikea takatassu. Silmät ovat melkein hopeanharmaat, siniseen vivahtavat. Toinen silmistä puuttuu, ja sen yli kulkee kaksi suurta arpea. Arpinen, lihaksikas kolli. Aika karun näköinen, vakava kissa. Uskollinen erityisesti sisaruksilleen. Todella läheinen veljensä Salamakyljen kanssa. Määrätietoinen kolli, joka ei osaa oikein leikkiä vaan ottaa asiat turhankin vakavasti. Kotikisusyntyinen, kasvoi erakkona sisarustensa kanssa jouduttuaan hylätyiksi. Päätyi Myrskyklaaniin hieman ennen oppilasikäänsä. Sumuturkin kumppani, Vaahterasielun isä. Kuoli samaan aikaan Sumuturkin kanssa taistelussa kettuja vastaan.

​

Sumuturkki: Emoaan muistuttava, siniharmaa naaras. Vihreät silmät. Solakka ja sulavalinjainen naaras. Ystävilleen uskoutunut ja luotettava, perusiloinen kissa. Oli ennen parantaja, mutta palasi soturiksi ja nousi aikanaan Ukkostähden varapäälliköksi. Ukkostähden kumppani, Vaahterasielun emo. Kuoli samaan aikaan Ukkostähden kanssa taistelussa kettuja vastaan.

​

Vaahterasielu: Hiekanruskea, komea kolli, jonka turkki on normaalia pidempää ja tuuheampaa. Pitkät jalat, jotka saavat kollin myös näyttämään hyvin suurikokoiselta. Vatsa, rinta, hännän alapuoli, hännänkärki ja tassut valkoiset. Selässä on tummanruskeita täpliä. Kasvojen halki kulkee kaksi pitkää arpea. Oikea silmä sokea. Uhkarohkea ja itsepäinen soturi, joka uskaltaa laittaa vastaan päälliköllekin. Noudattaa silti soturilakia ja on uskollinen klaanilleen. Sumuturkin ja Ukkosmyrskyn poika. Liekkihännän kumppani, Pikkukuun ja Myrskyhännän isä. Kuoli taistelussa erakkoa vastaan.

 

Rastashäntä: Harmaanruskea parantajanaaras, jolla on tummia juovia selässään, hännässään ja korvissaan. Silmät kimaltavansiniset. Takajalat rampautuneet. Iloinen ja ymmärtäväinen naaras, joka ei haluaisi satuttaa edes vihollista. Kirkassielun ja Hietikon tytär, Lokkitassun sisar. Kuiskejuovan kumppani, Laventeliturkin emo. Menehtyi hukkumalla tuhoisan tulvan aikaan.

​

Kuiskejuova: Valkoturkkinen parantajakolli. Turkissa on vaaleanruskeita täpliä. Vaaleansiniset silmät. Pienikokoinen ja solakka. Huolehtivainen ja yleensä perusvakava kolli. Sitruunaturkin ja Ruostetähden poika; Pilvimyrskyn ja Närhisulan veli. Rastashännän kumppani, Laventeliturkin isä. Hukuttautui Rastashännän kuoltua.

 

Kirkassielu: Kullankeltainen naaras valkoisella rinnalla ja vatsalla. Punertavanruskeita raitoja hännässä ja selässä. Silmät turkoosinsiniset. Uskollinen ja rohkea soturi. Punakäpälän ja Salamamyrskyn tytär. Myrskymielen kumppani; Tuhkatassun, Jäkälätassun ja Tammitassun emo. Sai myös erakkolauman johtajan Hietikon kanssa kaksi pentua, Rastashännän ja Lokkitassun. Kuoli taistelussa kulkukissaa vastaan.

 

Myrskymieli: Tummanharmaa, töpöhäntäinen kolli. Suurikokoinen soturi, jolla on leveät kasvot. Meripihkanväriset silmät. Kasvoissa on pieni valkoinen täplä vasemman silmän yläpuolella. Muistuttaa hyvin paljon isäänsä Nokkosturkkia. Rauhallinen ja kärsivällinen kolli, joka ei näytä huoliaan muille. Mintunkasvon ja Nokkosturkin poika. Kirkassielun kumppani; Tammitassun, Jäkälätassun ja Tuhkatassun isä. Kuoli käärmeen puremaan.

 

Nopsakynsi: Hyvin komea, pohjaväriltään valkea kolli. Turkissa on mustia, hiekanruskeita ja punertavia laikkuja. Hännänpää, korvankärjet ja oikea etutassu ovat mustia. Silmät ovat eriväriset; toinen on kirkkaanoranssi, toinen tummansininen. Aikuismainen ja rauhallinen, uskollinen kolli. Syntyjään kulkukissa, lähti emonsa kuoltua klaaniin. Myrskyhännän kumppani; Nokkoshännän, Sammalsydämen ja Salamamyrskyn isä.

​

Hopeasydän: Valkoinen, hopearaidallinen parantajanaaras. Eriväriset, emolta perityt silmät; toinen on ruskea ja toinen kirkkaanvihreä. Luonteeltaan hieman kotikisumainen, mutta auttavainen. Varjohännän ja Helmikukan tytär, Ruostetähden ja Harmaatassun sisar.

 

Helmikukka: Valkoinen naaras, jonka turkissa on kermanvärisiä täpliä. Eriväriset silmät; toinen on ruskea ja toinen vihreä. Todella lempeä ja rakastettava naaras, joka on tarvittaessa rohkea ja määrätietoinen. Varjohännän kumppani; Ruostetähden, Hopeasydämen ja Harmaatassun emo. Kuoli ajauduttuaan virran vietäväksi.

MyrskyklaaniJokiklaani ⇔ Tuuliklaani Varjoklaani Erakot

Tähtiklaani - Myrskyklaani



Kärppäviilto [Tyhjyys]: Punaruskea, valkomerkkinen naaras, jolla on harmaansinivihreät silmät. Turkkia halkovat monet arvet, joista näkyvin on kasvoissa oleva iso x-mallinen arpi. Hyvin vähäpuheinen ja vakava, mutta on klaanin toimissa aktiivisesti mukana. Edesmenneiden Rockyn ja Alyssan tytär, Tanyan ja Hadeksen sisar. Edesmenneiden Ruusutassun, Danan ja Joen emo; Jimin kumppani. Entinen nimi Elysia. Hukkui verenhukan heikentämänä haavoituttuaan taistelussa kulkukissoja vastaan.

Hiekkaruska: Punertavanruskea, lyhytturkkinen kolli, jolla on hieman tummempia ja vaaleampia alueita turkissaan. Silmät ovat keltaiset. Koko keho on täynnä arpia, joista merkittävimmät ovat koko keskivartalon ympäri kulkeva viiltoarpi ja kaksi kaulassa olevaa pystysuoraa arpea. Lisäksi kollin oikean silmän yli kulkee kaksi viiltoa, ja kyseinen silmä on sokea. Vasemmasta korvasta on vain repaleet jäljellä, ja oikean korvan kärjessä on kaksi lovea.  Positiivinen ja oikeudenmukainen kissa, josta löytyy myös suojelunhalua ja temperamenttia. Kärppäviillon kumppani; edesmenneiden Ruusutassun, Danan ja Joen isä. Entinen nimi Jimi. Hukkui verenhukan heikentämänä yrittäessään pelastaa Kärppäviiltoa, kun kaksikko oli haavoittunut taistelussa kulkukissoja vastaan.

Aroniataivas: Ruskeatabby naaras, jonka turkissa on myös kinuskinruskeita alueita. Rinnuksessa ja kasvoissa on hieman valkoista, ja tassut ovat valkoiset. Silmät ovat kellanvihreät. Kohtalaisen pienikokoinen ja sirorakenteinen. Todella teräväkielinen ja piikittelevä, mutta loistava soturi. Klaaninsa parhaita jäljittäjiä. Edesmenneiden Orapihkan ja Liekkiraidan tytär. Kasvoi emonsa menetettyään Leimusiiven hoivassa. Edesmenneen Voimaviillon kumppani, Ruskatassun ja Ruostetassun emo. Kuoli äkillisesti sisäelintensä toimintojen romahdettua.

Hohtolehti: Pohjaväriltään vaaleanharmaa naaras, jolla on harmaamustia raitoja selässään ja samanvärisiä juovia naamassaan. Siniharmaat silmät, jotka on perinyt emoltaan. Naaras jää aika pienikokoiseksi, mutta hänen häntänsä on vähän normaalia pidempi. Haluaa auttaa kaikkia apua tarvitsevia ja kantaakin usein huolta toisten murheista. Höyhensiiven ja Kirpunloikan tytär;  Purohännän ja edesmenneiden Nokipennun ja Valkoaskeleen sisar. Kuoli ketun aiheuttamiin vammoihin parantajien kokoontumisessa Kuukivellä.

Lumitaivas: Valkea, pitkäturkkinen naaras jäänsinisillä silmillä. Luonteeltaan hän on ystävällinen, mutta pippurisuuttakin löytyy samalla tavalla kuin sisareltaan. Edesmenneiden Havuhännän ja Kirkaspuron tytär, edesmenneen Unikkoaamun sisko. Kuilukynnen kumppani, Katvepennun emo.

 

Viklotassu: Harmaanruskean ja valkoisen kirjava kolli keltaisilla silmillä. Rento, itsevarma ja rauhallinen eikä stressaa turhasta. Pihkatassun ja Peuratassun veli, Mesikukan ja Kiirasvalheen poika. Untuvapilven oppilas. Kuoli Varjoklaania vastaan käydyssä taistelussa saamaansa sisäiseen verenvuotoon.

 

Villakkomyrsky: Oranssin, punaruskean ja valkoisen kirjava, hapsuturkkinen naaras. Hyvin pienikokoinen kissa. Silmät ovat harmahtavan vihreät, ja niissä on pupillien ympärillä hieman keltaista. Huomattava arpi kasvoissa. Jokseenkin äkkipikainen, rasavilli ja itsenäinen tapaus. Edesmenneiden Poutalammen ja Vuoksiloikan tytär. Kasvoi emonsa menetettyään Leimusiiven hoivassa. Edesmenneen Tuomikasvon kumppani, Hillapennun ja Tyrnipennun emo. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.
 

Kirsikkavirta: Valkoinen naaras, jonka turkissa on vaaleanoransseja laikkuja. Häntä on kokonaan tummanpunaoranssi ja pienten punaruskeiden viirujen peitossa. Silmät ovat Mansikankukalta perityt vaaleanmeripihkaiset. Rohkea ja myötätuntoinen. Kettuväijyn ja edesmenneen Rikkakasvon tytär. Edesmenneen Varjoviillon kumppani, Voimaviillon emo. Kuoli varapäällikkönä taistelussa Varjoklaania vastaan.
 

Voimaviilto: Valkoinen kolli mustilla laikuilla ja vaaleanruskeilla silmillä. Rohkea ja itsenäinen, mutta auttaa muita mielellään ja on lähtökohtaisesti mukava kaikille. Kirsikkavirran ja Varjoviillon poika. Aroniataivaan kumppani. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

Sysisilmä: Hoikka, hyvin tummanpunaruskea kolli valkoisella kuonolla, rinnalla ja tassuilla. Hänen silmänsä ovat vaalean lehdenvihreät, mutta oikea silmä on väriltään hieman toista tummempi. Ystävällinen mietiskelijä, joka toivoo kaikille pelkkää hyvää, ja pitää huolta läheisistään. Väijykärjen ja edesmenneen Tummakajon poika, Kalliotaivaan veli. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

Kehrääjäkutsu: Hiekanruskea naaras, jolla on selässään ja kyljissään hivenen tummempia pilkkuja, sekä tummempia juovia kasvoissa, jaloissa ja hännässä. Hänen tassunsa ovat valkoiset, ja silmät meripihkanoranssit. Itsenäinen, ylpeä ja varsinkin nuorena hyvin itsepäinen, eikä aina kuuntele muita, vaikka pitäisi. Kunnioittaa kuitenkin soturilakia ja on sisimmässään hyväsydäminen. Laventelikasvon ja Viistoraidan tytär; entinen Varjoklaanin kissa. Kuoli Riekotähdeltä saamiinsa vammoihin taistelussa Varjoklaania vastaan.


Virheaskel [Pimeyden Metsä]: Vahvarakenteinen, lihaksikas kolli. Turkki on tummanharmaata mustilla raidoilla. Korvat ovat täysin mustat. Vatsa, rinta, kuononympärys ja posket ovat valkeat, samoin kuin jalat polvitaipeista alaspäin. Silmät ovat meripihkaisen oranssit, emoltaan perityt. Kollilla on paljon arpia, sillä niitä ehti kertyä hänen elämänsä aikana huomattavasti äkkipikaisen luonteen vuoksi. Näsäviisas ja liikaa itseluottamusta omaava kissa, joka on kostonhimonsa sokaisema. Kantaa ikuisesti kaunaa isälleen Korppihännälle. Säröpoltteen ja Korppihännän poika, Sirkkatassun veli. Punasydämen entinen kumppani, Vaahterasumun ja Koskitassun isä. Lähti klaanistaan metsäpalon jälkeen ennen vaellusta, ja hautoi siitä lähtien kostoa Myrskyklaanille. Kuoli lopulta Myrskyklaani-Varjoklaani-taistelussa Vaahterasumun kynsiin vain hieman ennen poikaansa Kuilukynttä. 

Kuilukynsi [Pimeyden Metsä]: Tumman harmaanruskean turkin omaava, tabbykuvioinen kolli. Siniset silmät, joissa keskusta on vaaleampi ja reuna tummempi - aivan kuten Vaahterasumulla. Terävä-älyinen, tarkkaavainen ja kohtelias. Arvostettu ja lojaalilta vaikuttava klaanilainen erakkotaustastaan huolimatta. Lumitaivaan kumppani, Katvepennun isä. Kuoli lopputaistelussa, kun oli käynyt ilmi, että hän oli murhaaja ja luopio.

Purohäntä: Purohäntä on emonsa värinen, eli vaalean ruskeahko, mutta hiukan tummempi. Hänellä on ruskeat silmät. Purohäntä on yleensä rauhallinen, mutta aina menossa ensimmäisenä uusiin paikkoihin. Höyhensiiven ja edesmenneen Kirpunloikan tytär, Hohtolehden ja edesmenneen Valkoaskeleen pentuetoveri. Edesmenneen Leutosielun kumppani, Valomyrskyn ja Nokinenän emo. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

​

Niemiturkki: Keskipitkän turkin omaava sirohko kolli, jolla on harmaankirjava tabbykuvioinen turkki. Taivaansiniset silmät, jotka näyttävät hämärässä orvokinsinisiltä. Vähäpuheinen ja vakava kolli, joka ei tee koskaan mitään hätiköityä tai korota ääntään. Todellinen kivikasvo. Edesmenneiden Liljavälkkeen ja Mustikkaraidan poika. Kasvoi puolivuotiaaksi asti pimeässä ladossa, eikä tämän vuoksi ole vieläkään tottunut kunnolla kirkkaaseen valoon - kolli kulkee poikkeuksetta silmät sirrillään, ja aurinkoisina päivinä hänen päätään alkaa särkeä helposti. Edesmenneen Pajutuulen kumppani, Mustikkakuuran ja Vanamotulen isä. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

Niittylumo: Vaaleanruskea naaraskissa tummemmilla juovilla. Vaaleat tassut ja haaleankeltaiset silmät. Hyvin lempeä ja helposti kiintyvä naaraskissa, joka rakastaa läheisiään enemmän kuin mitään. Metsäpalossa menehtyneiden Mustaukkosen ja Pikkupuron tytär ja samaisessa palossa kuolleen Vehnäturkin sisar. Edesmenneen Vesikallion kumppani, edesmenneen Vatukkasielun sekä Kivikkotassun ja Kanttarellitassun emo. Löytyi kuolleena parantajien pesästä. Myöhemmin selvisi, että Kuilukynsi oli hänen kuolemansa takana.

 

Tuomikasvo: Leikkisä ja villihkö kolli. Hänellä on kermanvaalea turkki ja siniset silmät. Hänestä tulee aika iso kokoinen, jota korostaa vielä pitkä pörröinen turkki. Hän ei koskaan tuntenut isäänsä ja siksi mietti kovasti millainen hän oli. Hän harvoin kuuntelee muita, mutta soturilakia hän noudattaa ja onkin kiinnostunut klaanin arjesta.  Höyhensiiven ja edesmenneen Kirpunloikan kuopus. Villakkomyrskyn kumppani. Löytyi murhattuna metsästä keskellä lumimyrskyä. Myöhemmin kävi ilmi, että Kuilukynsi oli hänen kuolemansa takana.


Unikkoaamu: Siro valkeaturkkinen naaras vaaleanruskeilla ja sitä tummemmilla merkeillä. Hyvin vaaleanvihreät ja eloisat silmät. Tunnetaan hyväntuulisena klaanissaan, mutta omaa myös pisteliäämmän äänensävyn. Edesmenneiden Havuhännän ja Kirkaspuron tytär. Lumitaivaan sisko. Kauriinloikan kumppani, Pihlajapennun ja Koivupennun emo.

 

Tavitähti: Valkoinen naaras mustilla tiikerinraidoilla. Tuuhea turkki on ajoittain ruokkoamaton, mikä kielii naaraan mielenkiinnottomuudesta hyvinvointiaan kohtaan. Siniset, väsyneet silmät. Lempeä ja huolehtivainen kissa, josta on stressin ja menetysten myötä muodostunut tyhjäkatseinen, säikky persoona, joka ei tunne olevansa turvassa missään.  Edesmenneiden Suistohaukan ja Vatukkatuhkan tytär, metsäpalossa menehtyneiden Routamielen ja Ilvesroihun pentuetoveri. Edesmenneen Vaaraliekin kumppani sekä edesmenneiden Jäätikkötassun ja Säröpoltteen emo. Soturinimi Tavisade. Menehtyi suojellessaan veljeään Särkkäviikseä taistelussa erakkoa vastaan.

Ruusutassu: Voimakkaan punaruskea, suloinen ja pörröturkkinen naaras. Omaa isänsä keltavihreät silmät. Ystävällinen ja viaton persoona, joka on omaksunut hieman emonsa varovaisuutta muille klaanilaisille puhuttaessa. Kärppäviillon ja Jimin tytär, edesmenneiden Danan ja Joen sisar. Entinen nimi Arya. Koki loppunsa emonsa sisaren Tanyan kynsissä.

Surmakynsi: Erittäin pieni musta kolli, jolla on yksi valkoinen tassu ja hyvin pitkät kynnet; silmät ovat jäänharmaat. Viileä, ylpeä, sarkastinen ei juuri kunnioita muita elleivät he sitä ansaitse. Joutui Kuilukynnen surmaamaksi.

Vuoksiloikka: Harmaankirjava kollikissa, joka on varsin pienikokoinen. Silmät ovat jäänsiniset, ja niistä näkee helposti kollin tunteet. Hyvin temperamenttinen ja itsepäinen tapaus. Erakkosyntyinen, edesmenneiden Ivanin ja Naomin pentu. Hallakasvon ja Särkkäviiksen kasvattipoika. Villakkotassun isä. Kuoli taistellessaan koiraa vastaan.
 

Kieppupentu: Hyvin tummanharmaa, miltei musta kolli, jonka kylkiä koristaa kiemurtelevaa usvaa muistuttava utuisenharmaa kuviointi. Samaa harmaan sävyä löytyy myös korvien kärjissä ja takatassuissa. Omaa isänsä kultaiset meripihkasilmät ja jykevän ruumiinrakenteen, ollen näin sisaruksiaan suurikokoisempi. Uhkarohkea ja villiluontoinen kolli, jolla on tapana ensin toimia ja ajatella vasta jälkikäteen. Sulkamyrskyn ja Ukkoskynnen poika, Vuopennun ja Kuohupennun veli. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

​

Pujopilkku: Harmaanruskea nuori kolli mustilla juovilla ja pilkuilla. Keltavihreät silmät ja aurinkoinen luonne. Menetti metsäpalon aikana hajuaistinsa, ja siirtyi tästä johtuen parantajasta soturiksi. Edesmenneiden Routamielen ja Vanamokukan pentu, Kettuväijyn kasvattipoika. Untuvapilven kumppani, Nuoskatassun isä. Vanamotassun mestari.

 

Tiheämieli: Kullanvaalea paksuturkkinen kolli tummemmilla tiikerinraidoilla ja tummanlehdenvihreillä silmillä. Hiljainen ja hieman juro persoona. Kirsikkavirran pikkuveli. Joutui hirviön yliajamaksi.

​

Kauriinloikka: Kellertävän oranssi, tabbykuvioinen kolli. Ruskeat, ilkikurisesti tuikkivat silmät. Edesmenneiden Pisarasydämen ja Haukkapoltteen poika, edesmenneiden Tiikeripennun, Kuurapennun ja  Kyyneltassun veli. Unikkoaamun kumppani. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

​

Unikkotassu: Naaraaksi suurikokoinen kilpikonnakuvioinen naaras. Omaa kauniit meripihkanväriset silmät. Kiltti ja uskollinen klaanilleen. Menetti vanhempansa jo pentuna, kasvoi Leimusiiven hoivassa. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.

​

Virnalaukka: Harmaa pienikokoinen naaraskissa mustalla raitakuvioinnilla. Keltavihreät, kirkkaat silmät. Iän myötä luonteeltaan tasaantunut, mutta yhä hyväntahtoinen ja pirteä persoona. Kuoli taistelussa Varjoklaania vastaan.


Pajutuuli: Notkea vaaleanharmaa naaras meripihkasilmin. Ystävällinen, herkkä ja ymmärtäväinen kissa, joka on aina valmis kuuntelemaan toisten huolia. Hyvin käytännöllinen, taitava metsästäjä ja hyvä kuuntelija, enemmän sovittelija kuin tappelija. Hän on myös auttamaton romantikko, joka kuuntelee ennemmin sydäntään kuin aivojaan, ja tuntuu toisinaan kulkevan oman kuplansa sisällä, pää pilvissä. Pajutuuli on tästä huolimatta silti sitkeä ja lojaali soturi, eikä epäröi puolustaa klaaniaan hampaat irvessä. Hyvin suojelunhaluinen perheenjäseniään kohtaan. Edesmenneiden Sinisiiven ja Kultasydämen tytär, Sulkamyrskyn sisar. Niemiturkin kumppani, Mustikkatassun ja Vanamotassun sekä edesmenneen Herukkapennun emo. Kuilukynsi murhasi hänet, mutta klaani luuli tapahtunutta itsemurhaksi Pajutuulen masennuksen vuoksi.

 

Vesikallio: Vaaleanharmaan ja valkoisen kirjava kolli, joka omaa klassisen tumman tabbykuvionnin ja vaaleansiniset silmät. Rauhallinen ja auttavainen, selkeästi sisartaan tyynempi kolli. Edesmenneen Suomusiiven poika, edesmenneen Tulihelmen veli. Niittylumon kumppani, Kivikkopennun ja Kanttarellipennun sekä edesmenneen Vatukkasielun isä. Joutui Kuilukynnen surmaamaksi.
 

Vahveropentu: Vahveropentu on perinyt emonsa oranssivalkean värityksen. Hän omaa meripihkaiset, kauniit silmät. Pentu on yllytyshullu, ja seuraakin Valhepentua helposti hankaluudesta toiseen. Leimusiiven ja Kalliotaivaan tytär. Menehtyi käärmeen puremaan.

​

Vaistopentu: Vaistopentu on isänsä tavoin harmaavalkoinen kolli, joka on aina menossa ja jonka energiataso ei tunnu laskevan sitten millään. Omaa isoisoisoisänsä Suistohaukan haaleanvihreät silmät. Leimusiiven ja Kalliotaivaan poika. Menehtyi käärmeen puremaan.

​

Poutalampi: Haaleanoranssi, pienikokoinen naaras, jonka rinta, vatsa, kaulus, jalat, kuononympärys ja hännänalus ovat valkoiset. Oransseilla alueilla on hieman tummempaa tabbykuviota, joka ei joissain valaistuksissa näy lainkaan. Silmät ovat kirkkaanvihreät, isältään perityt. Punasydämen ja Korppihännän tytär. Orpo. Aurinkokajo ja Vaahterasumu huolehtivat enimmäkseen Poutalammen kasvatuksesta, ja heistä on muodostunut naaraalle tärkeä tuki ja turva. Kasvattivanhemmiksi heitä ei kuitenkaan voi oikein sanoa; Vaahterasumu on Poutalammelle ensisijassa isoveli, ja Aurinkokajoa hän kutsuu "tädiksi". Villakkopennun emo. Menehtyi hengitysvaikeuksien uuvuttamana nukkuessaan.

Orapihka: 
Vaaleanruskea naaraskissa, jonka turkissa on tummaa tabbykuviota ja kinuskinvärisiä alueita. Kasvoissa, etujaloissa ja rinnassa on valkoista karvaa, ja tabbykuvio on etujalkojen vaaleilla alueilla kinuskinväristä. Silmät samean lehdenvihreät. Liekkiraidan kuoleman jälkeen aiemmin pirteä naaras on ollut hiljainen ja masentunut, eikä häntä tunnu enää kiinnostavan itsestään huolehtiminen. Erakkosyntyinen, Lokin lauman entisen kapteenin Alyn tytär. Nuorena oppilaana menehtyneen Huomentassun emo. Edesmenneen
Liekkiraidan kumppani, Aroniapennun emo. Tiputtautui itse puun oksalta masennuttuaan kumppaninsa kuolemasta.

 

Tulihelmi: Liekinvärinen naaras tummemmilla raidoilla ja valkoisella kuonolla, rinnalla, vatsalla ja tassuilla. Silmät ovat tummanmeripihkaiset. Ärtyisä, riitaa haastava ja teräväkielinen naaras, joka ei anna kenenkään hyppiä nenilleen. Rakastaa kuitenkin Hiekkakynttä enemmän kuin mitään. Edesmenneen Suomusiiven tytär, Vesikallion sisko. Edesmenneen Kanjonikorren kumppani, edesmenneen Hiekkakynnen emo. Menehtyi pelastettuaan klaaninsa pennun haukalta.

 

Pyökkiturkki: Todella haalean ruskea, solakka kolli, jolla on tummaa tabbykuviota erityisesti selässä ja kasvoissa. Muualla kuvio on hieman vaaleampaa. Vaalea läikkä kasvoissa silmien välissä, valkeat tassut ja hännänpää. Kuononympärys, rinta ja vatsa ovat kollin pohjaväriä vaaleampaa ruskean sävyä. Keltavihreät silmät. Rauhallinen ja ystävällinen kolli, joka osaa kyllä pitää hauskaa kun siihen on aihetta. Metsäpalossa menehtyneiden Talvioturkin ja Setriviiksen poika sekä saman kohtalon kokeneen Hietatuulen veli. Edesmenneen Sinisydämen kumppani; Leimusiiven sekä edesmenneiden Pihkatassun ja Tervapennun isä. Menehtyi tähtirikkoon.

​

Liekkiraita: Vahvan punaruskea kolli mustilla tiikerinraidoilla. Rohkea, joskus pomottelevakin kissa vihreillä silmillä. Vasemmassa takajalassa pitkä arpi, jonka sai Taon lauman taistelussa. Kipinämyrskyn ja Varjokynnen poika, edesmenneen Sinisydämen veli. Orapihkan kumppani, Arniapennun isä. Kuoli puuman hampaisiin.

 

Kipinämyrsky: Itsepäinen naaras, jolla on vaalean liekinvärinen, raidallinen turkki ja vihreät silmät. Edesmenneen Täpläsiiven tytär, Varjokynnen kumppani sekä Liekkiraidan ja edesmenneen Sinisydämen emo. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.

​

Varjokynsi: Valkoharmaa nuori kolli keltavihreillä silmillä. Varjokynsi on kuuliainen, reipas persoona, joka on ehdottoman uskollinen läheisilleen ja klaanilleen. Kipinämyrskyn kumppani, Liekkiraidan ja edesmenneen Sinisydämen isä. 

 

Varjoviilto: Täysin musta, suurikokoinen nuori kolli, jolla on ruskeat silmät. Pehmeäluonteinen, ystävällinen kolli, joka on virheettömän uskollinen klaanilleen juuristaan huolimatta. Sirpalesydämen poika; Rikin, Ryon, Nashin, Lucyn ja Olivian veli. Pentueensa vanhin. Liittyi Myrskyklaaniin menetettyään jäljellä olevat sisarensa Olivian ja Nashin metsäpalossa. Kirsikkavirran kumppani, Voimapennun isä. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.

 

Tähtituike: Siro naaras, jonka sinertävänmustaa turkkia täplittävät valkeat läiskät ja naamaa korostavat kirkkaat, vaaleanvihreät silmät. Ottaa helposti nokkiinsa eikä pidä sosialioimisesta, mutta on rohkea ja päättäväinen. Spiraalisäteen sisar, Tuikeaskeleen ja Kuuralumon tytär.  Menehtyi puuman kynsiin.

​

Spiraalisäde: Tummahkon hiekanruskea kolli, jonka tunnistettavin piirre on luonnonvalkea spiraalikuvio molemmissa kyljissä. Vaaleanvihreät silmät. Tuikeaskeleen ja Kuuralumon poika. Menehtyi puuman kynsiin.

​

Kirpunloikka: Normaalia hieman suurempi kolli. Hänellä on tuuhea turkki joka on väriltänsä ruskean harmahtava. Mustia pilkkuja selässä ja suuri pilkku silmän ympärillä. Edesmenneiden Täpläsiiven ja Mustahännän poika, Kipinämyrskyn velipuoli. Höyhensiiven kumppani; Hohtolehden, Purohännän ja Valkoaskeleen sekä Ukkoskynnen, Mesikukan ja Untuvapilven isä. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.

​

Tuikeaskel: Vaaleanharmaa naaraskissa, jolla on valkoista hännänpäässä, oikean etutassun kärjessä ja valkea tähden muotoinen laikku otsassa. Silmät ovat siniset. Rauhallinen ja oikeudenmukainen kissa. Spiraalisäteen ja Tähtituikkeen emo. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.

​

Hiekkakynsi: Hiekanruskea kolli tummemmilla raidoilla ja valkoisella kuonolla, rinnalla, vatsalla ja tassuilla. Silmät ovat tummanmeripihkaiset. Rauhallinen soturi joka pyrkii ottamaan kaiken ja kaikki huomioon. Tulihelmen ja edesmenneen Kanjonikorren poika. Edesmenneiden Tummakajon ja Vatukkasielun serkku. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan varmistettuaan, että hänen oppilaansa pääsee turvaan.

​

Pihkatassu: Pörröturkkinen naaras valkoisella vatsalla. Hänellä on myös valkoiset tassut. Pää siro ja silmät ovat sinivihreät. Kilpikonnakuvioinen kirjava kissa. Pyökkiturkin ja edesmenneen Sinisydämen tytär, Leimutassun ja edesmenneen Tervapennun sisko. Menehtyi nuorena oppilaana puuman kynsiin.

​

Leutosielu: Kermanvalkea, pörröturkkinen kolli. Kuonosta hännänpäähän kulkee haaleanoranssi, aaltoileva raita, josta lähtee pienempiä juovia kohti kyljille. Pitkä ja todella tuuhea, huomiotaherättävä häntä. Kolli on alunperin Tuuliklaanista, minkä huomaa hänen jalkojensa pituudesta. Pähkinänruskeat silmät. Hieman syrjäytynyt juuriensa vuoksi, mutta on hiljalleen uskaltautunut avautumaan klaanitovereilleen enemmän. Purohännän kumppani, Valotassun ja Nokitassun isä.  Joutui puuman tappamaksi.

Valkoaskel: Valkoaskel on tummanharmaa, lähes musta kolli, jolla on vihreät silmät. Hänellä on kuitenkin valkoiset ''sukat''. Valkoaskel on rohkea ja hänelle on tärkeintä olla uskollinen. Höyhensiiven ja Kirpunloikan poika, Hohtolehden, Purohännän ja edesmenneen Nokipennun veli. Menehtyi puuman kynsiin.

bottom of page