Kratoksen lauma
Kratoksen lauma poikkeaa tyypillisestä laumasta monin tavoin. Tiivistetysti voi sanoa, että he ovat armottomia, kylmiä ja itsekkäitä, ja vain heidän johtajansa sanalla on merkitystä heille. Lauman ytimenä pidetään vaanimiskykyä, voimaa ja kunniaa. Lauma asustaa jokseenkin kaukana klaaneista, kartasta katsottuna yläoikealla. He eivät lähtökohtaisesti ole missään tekemisissä klaanien kanssa, eikä suurin osa klaanikissoista tiedä heidän olemassaolostaan.
Reviiri
Reviirin rajat ovat tietyllä tavalla häilyvät: On olemassa tarkka raja, mutta laumalaiset eivät katso hyvällä tunkeilijoita edes rajojensa läheisyydessä. Siksi kulkukissat ovat oppineet välttämään koko seutua. Laumalaiset taasen eivät ole erityisen tarkkoja siitä, ylittelevätkö rajoja, joten reviirirajojen merkitys on lähinnä nimellinen.
Reviirin maasto on klaanien metsään verrattuna kuivaa, heinikkoista männikköä. Heinikon ohella aluskasvusto on lähinnä varvikkoa, joten se ei tuo erityisemmin suojaa metsästäjille. Reviirin halki kulkee yksittäinen puro, mutta se on useimmiten kuiva.
Reviirin lähistöllä on kaksijalkala, josta kissat pysyvät kaukana. He eivät kuitenkaan pelkää kaksijalkoja, vaan tarvittaessa häätävät sellaisen reviiriltään aggressiivisesti. Kaksijalkala on sen verran pieni ja vähälukuinen, että sen asukkaat ovat kokeneet helpoimmaksi jättää kissat omaan arvoonsa, ja pysyttelevät kauempana metsiköstä.
Riistaa reviirillä on niukalti myös kesäisin, suurilta osin reviirin kuivuuden takia. Se vähä riista jota alueelta löytyy, on tyypillistä metsän pienriistaa; myyriä, hiiriä ja lintuja. Laumalle ei ole tavatonta saalistaa ja syödä myös matelijoita ja erilaisia selkärangattomia.
Tapoja ja kulttuuria
​
Yöaktiivisuus
Lauma on yöaktiivinen, eli kissat kulkevat ja metsästävät pääosin öisin. Tästä johtuen lauman jäsenet ovat kaikki tummaturkkisia. Lauma perustuu yön varjoissa vaanimiselle, joten tumma turkki on elinehto. Mitä mustempi turkki, sitä kunnioitetumpi kissa on ja sitä halutumpi hänen sukulinjansa on. Vaaleaturkkiset pennut hylätään välittömästi tai surmataan. Pienet vaaleat merkit sallitaan, mutta niiden kantajan on osoitettava taitonsa ja kykynsä muita kovemmin. Lauman johtoon ei koskaan voi nousta muuta kuin täysin mustaa kissaa. Silmien värillä ei ole väliä – tummat silmät lisäävät maastoutumiskykyä, kun taas vaaleat, kontrastia luovat silmät näyttävät uhkaavammilta ja karismaattisemmilta.
​
Turkin pituudella ei ole väliä, mutta useimmiten lyhytturkkiset ovat kunnioitetumpia: uskotaan, että lyhyellä tai ihonmyötäisellä turkilla on helpompi vaania, kun turkki ei laahaa maata tai kerää roskia maasta. Lyhyestä ja liukkaasta turkista on myös vaikeampi saada otetta taistelussa.
Arvet ja lauman merkit
Arvet ovat tärkeä piirre laumalaisen ulkonäössä. Mitä useampia arpia, sitä kunnioitetumpi kissa yleensä on. Riippuu toki, miten arvet on saatu: jos esimerkiksi metsästäjä on saanut naarmuja jänikseltä, koetaan kyseiset arvet häpeällisinä. Taistelussa saadut arvet ovat kunnioitettavimpia, etenkin ylipäällikköä suojellessa saadut.
Tärkeimmät ”arvet” ovat laumalaisen korvissa olevat lävistykset, pienet pyöreät reiät, jotka tehdään puraisemalla kulmahampaalla. Näillä lävistyksillä on tärkeitä merkityksiä. Vasemmassa korvassa on useimmiten kaksi lävistystä. Niistä ylin on laumaan kuulumisen merkki, alempi taasen sotilaan merkki. Jos näistä merkeistä jommankumman menettää, merkitsee se ikuista häpeää ja lähtöä laumasta. Vasemmassa korvassa voi olla myös kolmas merkki, ”ylipäällikön oma”. Ylipäällikön vaimo saa tämän merkin viimeistään sotilasmerkkinsä yhteydessä. Merkki on hieman erillään kahdesta muusta, suunnilleen korvan puolessavälissä. Tämän merkin tuhoaminen koetaan ylipäällikön häpäisynä, jolloin tuhoaja saa kuolemantuomion ja vaimo joutuu lähtemään laumasta. Oikeassa korvassa voi olla vasemman tapaan kaksi merkkiä. Nämä ovat johtajan merkit. Niistä ylempi annetaan jo ylipäällikön seuraajalle, ja sen antaa ylipäällikkö itse kun niin haluaa. Alempi merkki kuuluu ainoastaan ylipäällikölle. Ylemmän merkin voi menettää, mutta alemman lävistyksen menettäminen merkitsee ikuista häpeää ja laumasta lähtöä.
​
Näiden lävistysten vuoksi laumalaiset opetetaan pienestä pitäen suojaamaan kasvojaan ja etenkin korviaan taisteluissa. Lävistykset ovat kunnia-asia, ja ne on tarkoituksella sijoitettu ”vaikeaan” kohtaan: vain taitavimmat ja kovimmat kissat kykenevät pitämään merkkinsä läpi koko elämänsä, sillä useimmilla ne katoavat lovien alle. Lovet lähellä lävistyksiä katsotaan jumalten siunaukseksi ja hyväksynnäksi. Jos kissa menettää koko korvankärkensä ja näin ollen molemmat merkkinsä, koetaan kissa kirotuksi. Karkoitettavilta kissoilta viilletään korvankärki lävistyksineen kokonaan pois.
​
Jos kissa saa taistelussa reiän korvaansa, on siitä tehtävä välittömästi lovi, jotta se ei sekoitu lävistysten kanssa.
​
​
Käärmekoe ja sotilaaksi pääseminen
Käärmekoe on koe, jonka alokkaat suorittavat ennen sotilaaksi pääsyä. Kokeeseen saa kaksi mahdollisuutta, mutta jos sitä ei läpäise ensimmäisellä kerralla, tippuu sotilaasta vartijaksi. Toisen kerran epäonnistuminen merkitsee hylkiöksi joutumista ja laumasta lähtöä. Metsästäjien ei tarvitse suorittaa tätä koetta.
​
Kokeessa alokkaan on mentävä kyykäärmeiden pesäpaikalle (vastaava kuin Käärmekivet) ja surmattava käärmeenpoikanen. Tästä johtuen koe ajoittuu aina syksyyn (elo-syyskuu). Purruksi joutuminen ei merkitse kokeen epäonnistumista, mutta kokelaan on selvittävä ilman vastamyrkkyä tai hoitoa. Aikuisen käärmeen surmaaminen ei kelpaa, eikä käärmeitä saa tappaa yli kolmea.
Uskomukset ja suhde Tähtiklaaniin
Lauman perustaja on Kagen poika, ja tämän Jokiklaanin sukujuurien kautta myös usko Tähtiklaaniin on välittynyt laumaan (Kage oli erityisesti Myrskyklaania terrorisoinut murhaaja, jonka emo oli lähtöisin Jokiklaanista, ja joka hankki kumppanin Myrskyklaanista). Lauma kunnioittaa Tähtiklaania ja näin ollen pysyy poissa klaanien tieltä. Uskomuksena on, että Kagen edesottamukset päättyivät niin huonosti juurikin sen takia, ettei hän kunnioittanut Tähtiklaanin rajoja ja olemassaoloa. Laumalaiset eivät noudata soturilakia eivätkä itse palvo Tähtiklaania, mutta uskovat sen olemassaoloon ja ”pitävät kunnioittavan etäisyyden” siihen. Tarvittaessa Tähtiklaani on kuitenkin heille sen verran pieni tekijä, että he voivat sen sivuuttaa - lauman etu ja jumalat menevät sen edelle.
Lauma uskoo jumaliin, jotka ilmenevät luonnon kautta. Jotkut laumalaiset uskovat jumalilla olevan myös kissahahmot, ja että näistä hahmoista voi joskus nähdä häivähdyksen.
Auringon jumalatar Ira tuo viherlehden ja kirkkaan päivän.
Kuun jumalatar Sanda valaisee heidän yöllisen polkunsa ja siunaa päätöksensä. Hän on laumalle tärkein jumala henkilökohtaisella tasolla, ja riistasta kiitetään useimmiten häntä.
Sateiden jumala Vaessa varmistaa lauman elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin. Lauma uskoo suututtaneensa Vaessan jollain tavalla, koska reviirillä on niin kuivaa ja poutaista. Suurin osa rajanrikkojista surmataan Vaessan nimessä, jotta jumalatar saisi mahdollisimman paljon uhrilahjoja ja leppyisi.
Maan ja metsien jumala Vaeli vakauttaa metsästäjien askeleet ja siunaa lauman ruualla. Jos riistaa ei uhrata Sandan nimissä, uhrataan se yleensä Vaelille.
Heidän lisäkseen on elämän jumalatar Vitaya, sekä kuoleman jumala Niraya. He tuovat maailmaan tasapainon ja varmistavat, ettei kukaan lähde täältä ennen aikojaan.
Jumalat kuuluvat (uskovaisten) lauman jäsenien elämään päivittäisesti. He kiittävät jumaliaan kiinni saadusta riistasta, ja jos laumalla on vaikeaa, tehdään jumalille uhrauksia. Tähän ei kuulu sen suurempaa rituaalia, vaan uhrattava riista, vihollinen tai klaanitoveri vain saatetaan tuonpuoleiseen hieman tavallista rauhallisemmin, mainiten jumalan nimi ennen kuin kohde vetää viimeisen henkäyksensä.
Osa laumasta on vähemmän fanaattisia, ja he uskovat jumalien olemassaoloon lähinnä kasuaalilla tasolla: jumalat ovat osa luontoa, mutta heidän tekemisiinsä ei voi vaikuttaa uhrauksin tai rukouksin.
​​Asemat
Lauman asemat ovat pohjimmiltaan hyvin samantyyliset kuin klaanien, mutta niissä on jonkin verran laumalle ominaisia muutoksia ja termit ovat erilaisia.
Laumassa ei ole parantajaa, vaan jokaisen laumalaisen on osattava hoitaa omat vammansa ja sairautensa. Vaikka arvet ovat kunniakkaita, loukkaantuneen on kyettävä koko ajan jatkamaan velvollisuuksiaan. Jos loukkaantunut ei kykene nousemaan ylös tai kävelemään itse, hänet jätetään kuolemaan. Ainoa sallittu avustus loukkaantumistilanteessa on hauteen levittäminen niskaan tai muihin paikkoihin, joihin kissa ei itse voi yltää. Näissäkin tapauksissa loukkaantuneen on itse valmistettava haude.
Laumassa ei muodosteta parisuhteita. Vain ylipäälliköllä on ”vakituinen” kumppani. Rakastuminen on sallittua, mutta soturilla ei ole oikeutta loukkaantua, jos toinen kolli pakottaa naaraan pentuihin. Uskollisuus perheelle tai pennuille ei saa ohittaa uskollisuutta ylipäällikölle.
​
-
Ylipäällikkö: Lauman johtaja, jota jokainen lauman jäsen kunnioittaa ja suojelee henkensä kaupalla. Merkkinä ”lävistykset” oikean korvan ulkoreunassa. Menettää paikkansa vain kuoleman kautta tai joutuessaan häpäistyksi. Jos joku sotureista antaa ylipäällikön kuolla (palaa itse elossa tilanteesta), häädetään tämä laumasta tai teloitetaan. Ylipäällikköä vastaan juonittelusta rangaistaan kuolemalla.
-
Neuvonantaja: Ylipäällikön oikea käsi, jolla ei kuitenkaan ole valtaa lauman sisällä, ainoastaan ulkopuolisten silmissä. Välittää ylipäällikön käskyt laumalle ja varmistaa, että niitä noudatetaan. Useimmiten kolli. Ei erityistä merkkiä, voidaan tiputtaa asemastaan helposti. Neuvonantajia voi myös olla useita. Nimestään huolimatta toimii lähinnä viestinviejänä, saattaa joskus harvoin ehdottaa jotain ylipäällikölle – ylipäällikön sanaa vastaan taasen neuvonantaja EI käy missään tilanteessa.
-
Ylipäällikön vaimo: Ainoa naaras laumassa, jota tulee kunnioittaa ja jota ei saa kohdella miten haluaa. Vain ylipäälliköllä on oikeus korottaa ääntä vaimolleen. Merkkinä yksittäinen lävistys vasemman korvan ulkoreunassa, lauman merkin alapuolella. Elinikäinen asema, useimmat naaraat joko lähtevät laumasta tai surmaavat itsensä lakattuaan olemasta hyödyllisiä ylipäällikölle. Ylipäällikön vaimon on oltava nuori ja kaunis, jotta ylipäällikön valta ja voima korostuu. Ylipäällikön vaimoa loukannutta rangaistaan kuolemalla.
-
Sotilaat: Lauman kollikissat, jotka on kasvatettu pennusta lähtien taistelijoiksi. Voimakkaita, solakoita kissoja. Hyvin vähäpuheisia, tottelevaisia ja lojaaleja. Mitä enemmän sotilaalla on arpia, sitä kunnioitettavampi hän on. Korvassa olevien lauman merkkien tulee kuitenkin olla koskemattomat.
-
Vartijat: Sotilaita, jotka eivät saavuttaneet riittävää taitotasoa taistelussa tai eivät läpäisseet käärmekoetta ensimmäisellä yrittämällä. Arvoasteikossa sotilaita alempana, mutta metsästäjiä ylempänä. Voimakkaita ja taidokkaita asemastaan huolimatta (sotureiksi täysin kelvottomat yksilöt karkoitetaan tai tapetaan). Vartioivat leiriä, yrttivarastoja ja etenkin pentuja ja ylipäällikköä. Vartijoista kokeneimmat ja vaikuttavimman näköiset ylenevät ylipäällikön henkivartijoiksi.
-
Metsästäjät: Lauman naaraat, jotka eivät ole pentue-emoja. Myös yksittäisiä kolleja kuuluu tähän joukkoon (pienimmät ja notkeimmat kollit, joista ei ole sotilaiksi tai vartijoiksi mutta jotka eivät kuitenkaan ole hylkiöitä). Metsästävät koko laumalle, saavat itse viimeiseksi syödäkseen. Partioivat samalla rajoja, ja ilmoittavat sotilaille heti, jos jotain epäilyttävää ilmenee. Sotilailla on oikeus käskyttää metsästäjiä ja kohdella heitä miten haluavat. Pentuihin pakottamistakaan ei katsota kieroon, ja näin ollen joissain pentueissa on useamman kollin pentuja.
-
Pentue-emot: Saavat hoitaa pentuja maksimissaan viisi kuuta – tämän ajan jälkeen emon on metsästettävä jälleen itse ruokansa ja pennut siirtyvät alokkaiksi. Mitä aiemmin emo saa vieroitettua pentunsa, sitä vahvempina pentuja pidetään. Imettävää pentue-emoa EI saa kohdella huonosti.
-
Alokkaat: Alaikäraja kaksi kuuta, koulutus aloitetaan viimeistään viisikuisena. Useimmiten joukko alokkaita lähtee aamulla parin sotilaan mukaan harjoittelemaan päiväksi taistelua. Naaraat lähtevät metsästäjien mukaan normaalisti metsälle, ja heidän oletetaan nappaavan saalista heti ensimmäisenä päivänä. Alokkaat siirtyvät sotilaiksi vasta noin kahden vuoden iässä suoritettuaan käärmekokeen. Siirtyessään sotilaiksi/metsästäjiksi he saavat toisen lävistyksen vasempaan korvaansa, jolloin lauman merkki on valmis.
-
Pennut: Opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan ylipäällikköä. Jotkut pennuista pistetään jopa pettämään emonsa tai sisaruksensa, jotta nähtäisiin, kuinka lojaali pentu on laumalleen ja ylipäällikölleen. Manipulointi aloitetaan heti silmien avauduttua. Pentujen on opittava leirin rakenne ja lauman historia jo ennen koulutuksen aloittamista. Pennut jaotellaan heti parin viikon iässä kategorioihin sen mukaan, mikä pennusta tulee isona (sotilas, metsästäjä vai hylkiö). Vaaleaturkkiset pennut hylätään välittömästi. Naaraista tulee metsästäjiä, voimakkaista kollipennuista sotilaita, heikoista pennuista hylkiöitä. Useimmiten emo surmaa heikoimmat pentunsa säästääkseen nämä hylkiön leiman häpeältä. Pennut otetaan virallisesti lauman jäseniksi noin kuun iässä puremalla lävistys vasemman korvan ulkoreunaan.